Sisustaminen pienesineillä saattaa joskus tuottaa hieman päänvaivaa. Joskus on monta kivaa esinettä, jotka haluaa kaikki esille kerralla. Mikä on riittävästi ja mikä liikaa? Joskus on taas iso tila tai tasonpäällinen mitä täyttää, mutta kivoja, näytille laitettavia esineitä ei ole tarpeeksi täyttämään koko tilaa. Miten tämä kannattaisi ratkaista?
Pidän itse erilaisten asetelmien rakentamisesta. Pidän niitä usein olkkarissa astiakaapin päällä, sillä tason koko on juuri passeli joko vähän isompiin tai sitten vähän pienieleisimpiin asetelmiin. Lisäksi kaappi on omalla paraatipaikallaan, sen läheisyydessä tai yläpuolella ei ole seinällä tauluja sun muita, jotka ”söisivät” tason päällä olevien esineiden huomiota.
Mitä asetelmien kokoamiseen tulee, kannattaa pitää huomio muutamissa asioissa ja näitä opettelinkin pari vuotta opiskellessani visualistiksi. Vaikka oppini ovatkin suunnattu enimmäkseen mm. myymälätilojen ja näyteikkunoiden somistamiseen, pätee samat ohjenuorat ihan kotisisustamisessakin. Tyylejä on toki monia – jollakin on runsaampi käsi, toisella hieman minimalistisempi, mutta silläkään ei ole väliä oikeaoppisen asetelman rakentamiseen, kummatkin versiot syntyvät samalla tavalla oli sitten enemmän tavaraa tai vähemmän tavaraa.
Teistä moni on varmasti ihastellut kaupoissa taidokkaasti rakennettuja pöytiä, jotka notkuvat upeista esillepanoista. Ne ovatkin ihan oikeasti ajatuksella rakennettu; tuotteet ovat tarkasti valittuja, samoin värimaailma. Ne kohdistetaan aina tietylle ostaja -tai ikäryhmälle. Ne perustuvat aina käsillä olevaan kauteen, koski se sitten ruokaa, vaatteita, sisustustavaroita tai mitä muuta hyvänsä. Tuotteet pöydille tai ikkunoihin on kerätty niin, että ne muodostavat tuoteperheen. Kokonaisuuden. Niiden kuuluu herättää tunteita ja olla houkuttelevia.
Ehkä kaikista tärkein neuvo ja oppi, jonka itse olen saanut, on se, että asetelmat tulisi rakentaa tiiviisti. Esineiden ripottelu ei tee mistään houkuttelevaa. Jos taso, johon asetelma tulee, on suuri ja tavaroita vähän, niitä ei kannata laitella sinne tänne, vaan koota ne muutamat esineet yhteen niin, että ne muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Varsinkaan pienten esineiden ripottelu ei tuo yksittäisiä asioita esiin toisin kuin moni luulee, vaan ne pikemminkin hukkuu omaan yksinäisyyteensä. Tavaroiden ja tilan koon tulisi aina täsmätä toisiinsa. Suuri, valtava pöytä ja marmorikuulan kokoiset tavarat ei näytä hyvältä yhdessä. Ei myöskään pieni pöytä, johon laitetaan suuria, raskaita kukkaruukkuja tms.
Asetelma kannattaa aina rakentaa niin, että jokin suurempi asia sitoo ne yhteen. Se voi olla taulu, joka nojaa seinään tai vaikkapa iso tarjotin tai muu alusta. Erittäin tärkeä pointti toimivan asetelman tekoon on myös korkeuserot. Lisäksi jonkun linjan tulisi muodostaa kolmio. Ideana tässä se, että katsojan katse kulkee tavarasta toiseen ja linjat ikään kuin ohjaavat sitä. Kannattaa jättää myös ”ilmaa reunoille”, eli asetelmaa ei tehdä aina jonkin hyllyn tai tason reunalle asti, vaan joka puolelle jää tilaa hengittää.
No, mikä on sitten oikea määrä? Vastaus tähän on ehdottomasti pariton! Se on paljon houkuttelevampi kuin parillinen määrä. Parittomasta määrästä saa myös tehtyä paljon mielenkiintoisempia asetelmia. Mieluummin siis viisi kuin neljä tai seitsemän kuin kuusi. Tavarat asetelmassa kannattaa myös ryhmitellä. Jos tavaroita on vaikkapa 5, voit tehdä kaksi ryhmää, toinen, jossa on kolme tavaraa ja toisen, jossa on kaksi.
Ja vaikka juuri sanoin, että pariton määrä on parempi, ryhmittelyssä sen sijaan toimii myös parillinen määrä; tee yksi tiivis, kolmen tavaran ryhmä ja jätä yksi tavara niistä vähän kauemmaksi. Tämä toimii tehostekeinona todella hyvin! Katsokaapa joskus ohikulkiessanne näyteikkunoita – et koskaan näe nukkeryhmiä tasaluvuin yhdessä ryppäässä.
Mitä tulee symmetriaan, en itse pidä siitä. Myös koulussa meitä opetettiin siitä pois, sillä se on useimmiten vain liian tylsää. En itse esimerkiksi näkisi kodissani sänkyjen vieressä prikulleen samanlaisia yöpöytiä. En laittaisi samankorkuisia tauluja rinnakkain (ainakaan kahta tai neljää) seinälle, enkä tee asetelmiakaan niin, että kaikkia on aina kaksi tai ne on rytmitelty aina pareittain tms. Yhteinäisyyden rikkominen tekee asetelmista usein paljon mielenkiintoisempaa.
Mitä tulee linjoihin, kannattaa suosia suoria linjoja. Eräs opettajani totesi, että ihmisillä on usein ihan ihmeellinen tapa asetella tavaroita vinoon ja tämän huomasimme harjoituksia tehdessämme ja saimme alkuun usein sapiskaa 🙂 Tavarat, jotka asetetaan jollain tapaa vinoon, ei useimmiten toimi kokonaisuutena. Yleisilme tulee helposti rauhattomaksi. Kuitenkin joskus yhden tavaran harkittu vinoon laittaminen voi toimia ja lienee makuasiakin. Suosittelen kuitenkin aina kokeilemaan myös suoraa linjaa ja verrata, antaako vinoon laittaminen mitään lisäarvoa. Joskus jokin tavara ei pääse oikeuksiinsa tietystä kulmasta, silloin se kannattaa kääntää ja kokeilla jotain toista asentoa.
Kaksi viimeisintä kuvaa ovat opiskeluajoiltani, kun tein mm. Pentikissä harjoitustöitä. (Pahoittelut tuosta kammottavasta värivammaisesta kuvasta ylempänä!) Nämä olivat tärkeitä harjotteita juuri kokonaisuuden rakentamiseen, vertailuun siitä, miten parittomat ja parilliset määrät toimivat ja mitkä pienet yksityiskohdat tekevät asetelmasta toimivan ja kauniin. Ja tietysti kun kyse oli myymäläilmapiiristä – myyvän.
Samoja periaatteita voi siis aivan hyvin soveltaa kotiympäröissä. Mitkään ohjeet tai neuvot eivät ole kiveen hakattuja, eivät nämäkään, mutta päätin jakaa muutamia oppejani, joita itse olen noudattanut opittuani niitä alan ammattilaisilta. Jokaisessa asetelmassa säilyy kuitenkin aina jokaisen uniikki tyyli ja tämäkin tuli huomattua koulussa aikoinaan – samoilla tavaroilla ei syntynyt kahta samanlaista asetelmaa, eihän me ihmisetkään olla samanlaisia ja hyvä niin! 🙂
Toivottavasta saatte näistä jotain vinkkiä asetelmien tekoon. Onneksi vain mielikuvitus on rajana! 🙂