UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Kaksi kertaa vuodessa
Kevään ei innostavin homma on nyt hoidettu, nimittäin ikkunoiden pesu. Keväisin ja syksyisin meillä pestään ikkunat, joita löytyykin muuten täältä ihan kiitettävästi 🙂 Ensimmäistä kertaa ikkunoiden pesu tuntui mukavalta ja siitä saan kiittää apuriani. Niin ja miehelle kiitokset myös, hän toi tämän kaupasta. Monen olen kuullut kehuvan laitetta, mutta jostain syystä se on silti jäänyt […]
Pitsiä ja puuta
Kesää odotellessa on kiva vähän miettiä, suunnitella, makustella ja mallata. Muutamia kesää varten tehtyjä ostoksia odottelen saapuvaksi lähipäivinä mutta tulevan kesän uniikein tyyli syntyy yhdistelemällä äidin kätköistä löytynyt puuvillainen pitsipaita ja kirpparilta löytyneeseen rottinkiclutchiin. Mä en ole koskaan ollut erityisemmin pitsin ystävä mutta tämä ”mummon pitsipäiväpeitto -tyyli” onkin yllättäen aika kiva. Ja eikös […]
1000 tavaran haaste – Parveke
1000 tavaran haastetta pukkaa taas vaihteeksi. Yhteenlaskettu lukumäärä kodissa olevista tavaroista on tällä hetkellä 554kpl ja laskematta on enää parveke, kylpyhuone-sauna ja tytön huone. Nyt vuoronsa saa parveke, jonka uudesta sisustuksesta olen äärimmäisen onnellinen. Kalusteet Yhteensä: 6kpl Tekstiilit & somisteet Yhteensä: 17kpl Yhteenlasketuksi lukumääräksi sain 23 tavaraa, joka kasvattaa kodin kokonaismäärän 577 kappaleeseen. Keittiö-ruokailutila-astiat-keittiövälineet-kodinkoneet 169kpl […]
KEITTIÖN FREESAUSTA
Päätimme pikkuhiljaa aloitella remonttia lähinnä niistä pienemmistä hommista ja koska keittiöön ei ole tulossa mitään ihan massiivisia muutostöitä, se tuntuu hyvältä paikalta aloittaa. Pientä pohtimista se toki vaatii sekin, sillä olemme uusimassa keittiön tasot. Kovin pitkiä tasojahan meidän pienessä avokeittiössä ei ole, mutta nekin vähäiset ovat kuntonsa puolesta uusimisen tarpeessa. Kävimme joku aika sitten siipan […]
Eteisen freesausta
Tein eteisessä pienen freesausoperaation ja fokusoin kaikki tapahtumat yhdelle seinälle. Tavaramäärä kasvoi aikaisempaan eteispostaukseen verrattuna hieman, mutta yleisilme on siitä huolimatta nyt yhteneväisempi ja raikkaampi. Aiemmin olen vältellyt avoimia säilytysratkaisuja ja varsinkin eteisessä olen tahtonut piilottaa kaiken mahdollisen ovien taakse epäsiisteyden ja rauhattoman efektin vuoksi, mutta tällaista avointa eteistilaa katselen oikein mieluusti. Tunnelma muuttui minusta kokonaisuutena […]
Ei mun lapsuudessa vaan ollut!
Meinaan lapsille suunnattuja siivousvälineitä! Tai ainakaan mä en ole sellaisia rekisteröinyt. Olisinkohan mä siistimpi ja innokkaampi siivoamaan, jos pienestä asti olisi ”saanut” moppailla ite oman huoneen lattiat? 😉 Sain CASAn ja Sinituotteen yhteistyön myötä lapsille suunnitellut mikro- ja parkettimopit, jotka ovat osa Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta. Aiemminhan sain jo kannellisen rikkaharjasetin ja vähän muuta. Niitä […]
Banana-coconut splash
Joko sinä olet törmännyt artikkeliin, jossa kerrotaan banaanin terveysvaikutuksista? Ainakin somessa tämä linkki on kietänyt varsin ahkerasti. Muutaman jutun jo tiesinkin mutta osa oli aivan uutta tietoa. Ja siitä kaikesta viisastuneena päätin heti lisätä banaanin jos toisenkin ruokavaliooni. PMS, närästys, verenpaine, krapula ja moni muu saavat helpotusta keltaisesta kaveristamme. Ja mikä onkaan ihanampaa kuin […]
DIY – Virkatut pehmomaskotit
Eilisessä postauksessani vilahti valkoinen virkattu virtahepo, josta sain useita yhteydenottoja. Kyseinen virkattu virtahepo on siskoni hyppysistä syntynyt Amigurumi-maskotti ja ohje siihen on löytynyt Mia Bengtssonin Amigurumi-maskottikirjasta. Virkatut Amigurumi maskotit Tämä kyseinen violettikantinen opus on Mia Bengtssonin kolmas Amigurumi-maskottikirjasarjan osa. Kirjassa on useita ohjeita erilaisten hahmojen tekemiseen, Timmyn ja Heppon lisäksi löytyy leijonaa, laamaa, siiliä, minipandaa […]
Tukea taimille
Kirsikkatomaatin taimeni ovat sen verran kasvaneet, että oli aika alkaa pohtia niiden tukemista. Kaupan kukkakepit ovat hinnaltaan kohtuuttomia, tai ainakin Prismassa oli. 4,20 olisi pitänyt kolmesta kepukasta maksaa. Juuei! Niinpä kepit oli löydettävä luonnosta. Fiskarsista nappasin mukaani muutaman kepukan, jotka toimivat mainiosti tehtävässä. Eikä sen kepin tarvitse olla mikään hiottu ja suora vaan ihan kiva, […]
11.5
Tämä päivä on vietetty äitien kanssa. Aamulla sain aamupalan sänkyyn onnentoivotusten kera, lasten tekemät lahjat ja kortit herkisti. Näki silmistä miten onnellisia he olivat ojentaessaan itse tehdyt lahjat minulle 🙂 Tyttö osaa jo vähän kirjoittaa ja oli kirjoittanut korttiin Rakas Äiti. Myös jokaiseen minulle tekemään piirustukseen hän kirjoittaa nuo sanat. Poika oppi vasta kirjoittamaan oman […]