UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Peruslauantai
Meidän lauantai lähti käyntiin n. klo 6.00. Elis on nyt muutaman yön nukkunut siihen saakka heräämättä yöllä juomaan maitoa. Olemme siirtyneet iltaisin ja päivisin juomaan nokkamukista maidon, joten voisikohan tämä edesauttaa? Eliksen herätessä noin aikaisin ja ulkona sataessa vettä niin, ettei ulos voi lähteä, on hänet pakko laittaa lyhyille päiväunille vielä aamulla ja niinpä hän […]
Aleostokset & asuinspiraatiot
Tein Stockmannin sisustusosaston alesta vain yhden ostoksen, mutta muodin puolelta tein monta loistavaa vaateostosta. Ideoin niiden ympärille neljä erilaista ajatonta asukokonaisuutta. Ihastuin näihin söpöihin Tommy Hilfigerin Rosie -farkkushortseihin jo keväällä, mutten raaskinut ostaa niitä normihintaisena. Sääret paljastavien shortsien kanssa yksinkertainen ja sopivan peittävä yläosa on must. Siihen sopii Vero Modan perustoppi ja August Silkin silkkisekoiteneule. […]
VASTAVALMISTUNUT!
Torstaina oli yksi elämäni jännittävimmistä päivistä, kun menin viimeiseen arviointitilaisuuteen ja kolmikantakeskusteluun portfoliota esittelemään. Tilaisuus oli aluksi jotenkin niin virallisen tuntuinen ja niinhän sen tietysti kuuluukin. Sain heti keskustelun päätteeksi kuulla, että työnäytekansioni meni läpi ja valmistumistani tutkintolautakunnalle suositeltaisiin. 🙂 Perjantai taas oli yhtä juhlaa! Päättötilaisuus koululla alkoi klo 14 ja sinne saapui joukko hyväntuulisia ja […]
Uutta & vanhaa
Sovittelin pinnatuoleja ruokapöydän ääreen ja minusta ne on aivan ihanat Hay Hee -tuolien ja tammipöydän kanssa yhdistettynä. Ruokailuryhmässä on nyt samaa henkeä kuin astiastossani, joka on suloinen sekamelska eri sarjojen parhaimpia osia. Mummolamaisen kodikkaasti korostunutta eriparisuutta tässä sekalaisessa kokoelmassani ei ole, mutta lämminhenkisyyttä ja pehmeyttä kyllä. Vielä kun saisi oikeita luonnonkukkia ja kauniita oksia poimittua […]
Let’s have a beautiful day
Huomenta ihanat. Tänään juhlitaan nti F:n 11 vee ja stereoiden 4 vee synttäreitä. Ja koska sää ei ole varsin kesäinen ja lämmin päätin valita päivän asuksi jotain hepenettä vahvempaa. Asuksi valikoitui siis EDC:n ihanan vilpoisa (ja siksi kesään sopiva) musta mekkotunika ja siihen yhdistettynä simppelit mutta kauniin kiiltävät ja tukevat Ballerina & Liikkunnan meryl lyckraiset […]
Ikean ostoksia
Lähdimme tänään isolla porukalla extempore-visiitille Ikeaan ja samalla tuli koluttua läpi pari muutakin liikettä. Kaksi viherkasvia rikkaampana tulin kotiin ja rehusia alkaakin olemaan nyt sopivasti viherkeidastani varten. En voinut vastustaa tätä todella vekkulin näköistä Himalaya Senecio -rotuista viherhapsiaista, jonka löysin Ikeasta. Se näyttää ihan tekokasvilta, mutta kostea multa paljasti sen olevan ihka aito. Hoito-ohjeen mukaan […]
Olohuoneen matto
Minulta on paljon kyselty tuosta olohuoneemme matosta joten ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksen. Vuosi sitten tilasin puuvillaisen maton* Ellokselta* ja olen tykännyt sen helppohoitoisuudesta. Aluksi mietin voiko luonnonvalkoista mattoa ostaa lapsiperheeseen, mutta kätevää kun sen voi kääntää toisinpäin likaantuessa (leikkasin vain lappuset irti toiselta puolen). Vasta käytin maton pesulassa kun molemmat puolet oli käytetty. Jos […]
Keittiön tasot järjestykseen
Haaveissa on ollut jo jonkin aikaa paljon blogeissakin näkyneet Mayn lankakorit. Itselläni olisi toiveissa laittaa pieneen s-kokoiseen koriin ruoanlaitossa käytettävät öljyt ja jotain muitakin purkkeja. Tasojen siivous helpottuisi, kun voisi nostaa kerralla koko korin yksittäisten puteleiden sijaan. Koria saa sekä mustana että valkoisena. Tarvitsisin kylpyhuoneeseen myös yhden korin, sillä hermostun pian siellä seilaaviin isoihin pumppupulloihin […]
Suomenlinnassa
Viikon mittaisella lomallani vierailin ensin siskon ja ystävän luona Helsingissä. Siitä jatkoin matkaani sitten Tallinnaan. Helsingissä pitkälti nautin rakkaiden ihmisten seurasta. Yhtenä päivänä suunnattiin eväiden kanssa Suomenlinnaan ja vietettiin kiva päivä.
7 kysymykseen 7 vastausta ilman kuvia
Sain jokin aika sitten bloginaapuriltani OMA KOTI VALKOINEN -blogin Miialta 7 kysymyksen mittaisen haasteen. 7 simppeliä kysymystä mutta kylläpä vastaaminen on kestänyt. Mutta tässä nämä vihdoin tulee Miian kysymykset ja minun vastaukseni. 1. Paras blogikokemuksesi / -muistosi? – Kunnianhimoisena ihmisenä odotan edelleen sitä parasta blogikokemustani. Uskon, että se on kuitenkin vielä tulossa. […]