UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

KESÄ
28

HERKKUHETKI

Lauantai-päivä on kulunut kaapin tuunaushommilla. Päivällä lähdin etsimään kaappiin sopivaa maalia, jonka jälkeen etsin sopivia vetimiä. Kaikki tarpeellinen löytyi viimein ja sitten pääsinkin maalaushommiin. Oletin, että maalaus olisi yhtä nopea työvaihe kuin hionta tai pohjamaalaus, mutta ihan niin helpolla en päässyt. Hommat jatkuukin samoissa tunnelmissa huomenna… Olen touhunnut koko päivän aamusta alkaen, maalaushommia sai tänään tehdä ulkona […]

Heidi / Checklist

2
KESÄ
28

Tanssimisen riemua

Äitinä olen todella iloinen siitä, että voin jakaa rakkauteni tanssi- ja musiikkiharrastukseen oman pienen tyttöni kanssa. En ole ohjannut häntä mitenkään erityisesti kiinnostumaan samoista asioista, mutta toki on luonnollista että hän on saanut paljon vaikutteita minusta. Meidän kotona tanssahdellaankin päivittäin, joko iTunesin, radion, YouTuben tai omien laulujen tahdissa. Tanssimisen riemu on käsin kosketeltavaa, hersyvää ja vilpitöntä […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

6
KESÄ
28

Ostokset tyylillä kotiin

Heinäkuun kanta-asiakastarjousten joukossa Stockmannilla* on muuten tyylikäs tai ainakin hauska Casa Stockmannin ruokaostoskassi*.  Käytän aina omaa kauppakassia enkä enää osta ostosten mukana muovikassia. Ainoastaan pakasteille ja vihanneksille käytän pikkupusseja, mutta niillekin vain siksi, että tykkään jatkokäyttää niitä kotona ruoan ja muun säilytykseen. Tässä vahvarakenteisessa puuvillaisessa luonnonvalkoisessa kangaskassissa on pirtsakat keltaiset kantokahvat ja teksti on simppeli eikä […]

Irina / White & Fresh

4
KESÄ
28

Natural wooden platter

Sain muutaman kerro kerro heti sähköpostin koskien suurta puuvatia, joka esiintyi  keittiönpöytää ja tuoleja käsittelevässä postauksessa. En ollut ajatellut vadista mitään erillistä postausta tehdä mutta, kun kerran kysyttiin niin tässäpä tulee. Sattumuksien summana meille eksyi ei yksi vaan kaksi suurta Natural puuvatia, jotka löytyivät tämän kevään Living and Room alekuvastosta. Varsin massiivinen, yksinkertaisen kaunis ja […]

Satu / Rauharentola

0
KESÄ
27

This way up & muita etutuotteita

Selailin läpi Stockmannin uusimman kantiskuvaston ja rakastuin päätä pahkaa tähän sivulla 36 olevaan Casa Stockmannin keltasankaiseen kauppakassiin. Väriensä puolesta se sopisi tosi kivasti tytön huoneeseen ja keltaisella seinällä olevaan naulakkoon roikkumaan This way up -tekstipuoli näkyvillä. Heinäkuun kantistarjouksessa on myös toinen kiva kanvaasikankainen tuote, kauniin yksinkertaisesti tekstitetty pyykkipussi. Pussissa on kätevä kantokahva ja houkuttelisi vaihtaa nykyinen henkkamaukan […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

6
KESÄ
27

Tervetuloa meille!

Olen niin iloinen kun vihdoinkin koitti viikonloppu ja nyt saa vain olla. (Remppaa on tehty niin että sormet on maalitahroja täynnä ja polvet rikki konttauksesta ;D) Matot odottaa vielä ulkona telineellä sisään kantamista, sitten on mukava palata sunnuntai-iltana puhtaaseen kotiin. Mikäs sen ihanampaa kuin palata reissusta omaan rakkaaseen kotiin. Ensi viikolla kerron teille hieman lisää […]

white & black

8
KESÄ
27

MAALISUTI VIUHUU!

Portaiden alla kymmenisen vuotta majaillut karmean kellertävä, mutta hyvin palveleva iso rottinkikori ansaitsi sekin uuden ilmeen. Johan tässä koko huusholli muutenkin menee uusiksi. Löysin samaisen korin uumenista valkoisen maalipöntön jämän ja niinpä hetken tuumailun jälkeen tartuin sutiin ja raikastin korin ilmeen kertaheitolla! Ihan pakko laittaa tähän vanha viisaus suoraan suomeksi: Maali se on, joka maailman […]

Heidi / Checklist

4
KESÄ
27

Tallink Spassa jälleen

Otimme tylsän ja sateisen cityjuhannuksen jälkeen pienen irtioton arkeen suunnistamalla nokkamme kohti lahden toiselle puolelle Tallinnaan ja kylpylähotelliin Tallink Spahan. Olimme siellä viimeksi C:n kanssa ollessani vielä raskaana vain muutama kuukausi ennen laskettua aikaa. Silloin reissu oli oikein ihanan rentouttava, mutta tällä kertaa Eliksen ollessa mukanamme oli se kaikkea muuta kuin rentouttava. 😀 Elis on […]

Nina / Monta Syytä Rakastaa

0
KESÄ
27

Mukisuklaakakku <3

Makeannälkä yllätti nti F:n ja mut kuluneella viikolla. Ja koska kaapista ei löytynyt keksinmurustakaan päätimme vihdoin testata reseptiarkistossa pölyttyneen mukisuklaakakku reseptin. Mukisuklaakakkuhan valmistuu muutamassa minuutissa ja aineksetkin löytyvät melko varmasti jokaisen kaapista. Reseptiä on helppo varioida omien mieltymyksien mukaan mutta hyvää se oli näinkin ihan tällä perusreseptillä.     Mukisuklaakakku (1 iso mukikakku/2 pienempää kakkua) […]

Satu / Rauharentola

2
KESÄ
26

Säilytysjuttuja ja papereiden skannailua

Kerkesin minilomani aikana skannaamaan kaikki loput paperini sähköiseen muotoon. Olo on sekä kevyt että huojentunut nyt kun 6 kuukauden pituinen projektini on suoritettu viimein loppuun. Skannauksen kautta paperisilppuriin päätyi mm pankkien tiliotteita, palkkakuitteja, takuukuitteja ja muita säästettäviä lippulappusia, työeläke- ja vakuutuspapereita, äitiyspäivärahakauden aikaisia lappusia, yli 5 vuotta vanhat verokirjat, yms. Iittalan Vakka-laatikot järjestelyn apuna Skannasin […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

9