UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

JOULU
22

Kaunis kattaus kuudelle

Pyöreän ruokapöytäni halkaisija on 110cm ja sen ääressä mahtuu ruokailemaan kuusi herkkusuuta. Kolmelle on istumapaikka selkänojallisissa Hay Hee -terästuoleissa ja kolme saa istua jakkaroilla pöydänjalkojen kohdalla. Istuminen on itseasiassa yllättävän mukavaa näinkin suurella porukalla. Jalat eivät ole pöydän alla vinksin vonksin solmussa ja kattauksen lisäksi pöytään jää myös nojailutilaa. Ainut miinus jonka annan on se […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

9
JOULU
22

Anna Fieldin saappaat ja laukku

Ostohyvitys.fi:n kanssa tehdyn yhteistyön myötä valitsin itselleni joululahjaksi Zalandosta Anna Fieldin saappaat ja laukun. Molemmille on ollut jonkin aikaa kysyntää, kun muistaakseni keväällä vanhoista saappaistani hajosi kanta enkä kokenut saappaita korjaamisen arvoisiksi. Laukun puolestaan halusin siksi, että kaipasin laukulta aavistuksen jämäkkäämpää muotoa vanhan ollessa aika lailla ”muodoton pussi”. 😉 Saappaiden varsi on leveydeltään 38 cm […]

Irina / White & Fresh

3
JOULU
22

Aaton kattaus

Jouluiset kattaukset ovat kyllä kattauslistani kärkipäässä! Rakastan erilaisia kattauksia ja teen niitä mielelläni eri teemoilla. Aiemmin postasin jouluaaton aamupuuro-kattauksesta ja nyt siirrytäänkin sitten jouluaaton iltapäivään, jolloin kotimme ja ruokapöytämme täyttyy perheestä ja sukulaisista. Tästä aaton ruokahetkestä olen kaavaillut vähän tyylikkäämpää, kuin aamun puurohetkestä; vähän valkoisempaa pienellä hopeisella vivahteella, pienellä rouheudella ja pienellä ripauksella metsän vihreää. […]

Heidi / Checklist

8
JOULU
22

Joulun perinneherkut

Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket Itäkeskus K-Citymarket Itäkeskuksen kanssa toteuttamani yhteistyökampanjan tiimoilta sain lahjakortin, jonka käytin jouluruokaostosten yhteydessä. Joulushoppailu hoitui tänä vuonna varsin mukavasti ja sain yhdestä paikasta kätevästi hankittua niin ruoat kuin parit lahjatkin. Citymarket Itäkeskuksen tuotevalikoima on kaiken kaikkiaan hyvin laaja. Joulunajan tarjouksista tulin hyödyntäneeksi Disneyn elokuvakampanjan, Iittalan Essence-viinilasitarjouksen, Taika-astiasarja-alen sekä ruokapuolelta kalan, kahvin, pastan, […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

6
JOULU
22

Valkoista, vihreää, jouluista ja luonnollisen kaunista

Näin joulunaikaan on vaikea löytää kukka-asetelmia, joissa ei olisi käytetty punaista väriä tai kultaisia extrahörsellyksiä. Myös vitivalkoisten kukkien löytäminen tuntuu olevan tuurista kiinni, sillä suurin osa myytävistä kimpuista ja asetelmista sisälsivät kermansävyisiä kukkia ruusuista joulutähtiin. Eteeni osui ruokakaupassa onneksi nämä kaksi täydellistä joulukukkaa, talven tykötarpeilla koristeltu valkoinen orkidea ja samaa värimaailmaa oleva kukkakimppu. Valkoista, vihreää, […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
JOULU
22

Hääkimppu silkkukukista

Nyt kun joulun alla blogit pursuaa joulujuttuja ja meillä kun joulu näkyy aika vähän kotona ja elämässä muutenkaan, niin voisinkin pyhittää tämän ajan hääjutuille. Ensimmäisen osan jo julkaisinkin kun paljastin kuvia meidän juhlapaikasta ja koristeluista. Tänään voisin esitellä kaunista hääkimppuani, joka on vilahtanut jo kuvissani aikaisemminkin. Hääkimppu sai todella paljon kehuja ja moni olikin yllättynyt […]

Nina / Monta Syytä Rakastaa

0
JOULU
22

Granaattiomenarahka

Granaattiomena oli itselleni uusi tuttavuus. Olen sitä toki maistanut, mutta en koskaan ostanut saati käsitellyt. Granaattiomenan siemenien irroitus hedelmästä olikin aikamoinen kokemus. Hedelmämehua löytyi homman jälkeen niin seinästä kuin kasvoiltakin. 😀 Vaatteet on hyvä suojata, sillä kuulemani mukaan mehu on aika huono irtoamaan vaatteesta. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa. Onneksi omat vaatteeni eivät sotkeentuneet tai jos […]

Irina / White & Fresh

5
JOULU
22

Villasukissa

Mä olen niin villasukkaihminen. Kesät ja talvet jalassa ja aina yhtä ihanat. Mun koko kymmenpäinen villasukkien joukko tulee kaikki samasta ”tehtaasta”, osa tilattuina kuten nämä uudet harmaat pitkävartiset ihanuudet tai sitten ihan ylltätyksenä. Mutta olipa tilaustapa sitten mikä hyvänsä niin kaikkia sukkia yhdistää se, että ne on lämmöllä neulottu ja uskotteko, että  pelkästään jo se […]

Satu / Rauharentola

7
JOULU
21

Pienet joululahjojaiset

Ystävän kanssa on tapana viettää pieni joulukahvittelu ja lahjojaiset hieman ennen joulua. Minä sain kauan toivomani Uashmaman pienen pussin. <3 Lisäksi paketista paljastui ihanan tuoksuinen Malene Birgerin tuoksukynttilä. Tykättyjä ja toivottuja lahjoja, se on parasta! Maistelimme Starbucksista tuliaisiksi tuomaani Christmas Blend-kahvia. Tänään saimme lumipeitteen myös tänne Helsinkiin. Täydellinen ajoitus <3 P.S. Kiitos lahjojais-sanasta Heidille. 😉

Irina / White & Fresh

6
JOULU
21

Olohuoneen joulu

Nyt voi joulu tulla! Koti on koristeltu valoin, kukkasin ja koristein, kuusi kruunaa olohuoneen. Joulu on meillä aina runsas. Tasoilta löytyy viisi eri jouluista kukka-asetelmaa, kynttilöitä on runsaasti joka paikassa ja sohvat ovat täynnä upottavia vilttejä ja tyynyjä. Kotona on tunnelmallista ja koristeellista ja keittiöstä tulvii milloin pipareiden, milloin torttujen tuoksu. Siellä valmistuu myös jouluisia […]

Heidi / Checklist

4