UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Luetut kirjat – toukokuu 2017
Toukokuuhun mahtui neljä luettua kirjaa vaikka aluksi ennustin pienempää määrää. Toukokuun ensimmäinen kirja oli liki tuhatsivuinen ja sen lukemiseen kului aikaa tietenkin triplasti se määrä, mitä kirjoihin yleensä. Suurin osa lukemistani kirjoista on sen 300-500 sivua. Toukokuun kirjat olivat myös keskenään aika erilaisia, joten vaihteluakin oli. Jean M. Untinen Auelin Maan lapset -sarjasta sain luettua […]
Valkoinen vaihtui mustaan – Parvekkeen uusi kalustus & tunnelma
Parvekkeen koko kalustus meni tänään uusiksi ja myös värimaailma vaihtui tummaksi. Idea ja inspiraatio tähän muutokseen sai alkunsa miehen toissa päiväisestä parvekkeen sisustusprojektista. Hän halusi jotakin samankaltaista kuin minunkin parvekkeellani oli, eli tummanharmaata jossa raikastuksena runsaasti valkoista. Tuntui tyhmältä ajatukselta ostaa samanlaisia toisia kalusteita jotka jo olivat olemassa. Ratkaisin probleeman sillä että ostin itselleni kokonaan […]
Niinkuin omenapuu, kukkii ja lakastuu
Sain eilen ystävältäni kukkivia omenapuun oksia, kun hän saapui yllättäen visiitille. Sain häneltä viestin olenko kotona ja minuutin päästä takapihalleni peruutettiin jo lastenvaunuja, eli todellisuudessa hän oli jo varmaan meidän pihalla viestiä laittaessaan. Näin heti hänen kädessään kauniit omenapuun oksat ja olin kertomassa miten ajattelin itsekin käydä naapurista varastamassa muutaman oksan, kun hän kertoikin keränneensä ne […]
Brother P-touch CUBE arvonta suoritettu
Kaupallinen yhteistyö: Brother Nordic Kiitos kaikille Brother P-touch CUBE tarra- ja lahjanauhatulostimen arvontaan osallistuneille! Aivan mahtavia käyttöideoita olitte keksineet osallistumisen yhteydessä, niistä iso kiitos. Random.org -arvontakone valitsi voittajaksi nimimerkillä Jani K kommenttia jättäneen lukijan. Onnea voittajalle! Olethan Jani K yhteydessä minuun sähköpostitse miia(a)omakotivalkoinen.fi, jotta saadaan ikioma Brother P-touch CUBE tykötarpeineen sinulle pikimmiten matkaan. Illalla noin klo 20-21 […]
Hei kesäkuu!
Toukokuu vain hujahti ohi ja eletään jo kesäkuuta. Fiilistelin vanhoilla kuvilla ja keräsin kesäkuisia kuvia menneiltä vuosilta. Ihania muistoja. Tänä vuonna tämä kuukausi taitaa mennä vähän eritavalla. Loppuraskaus painaa päälle ja kovaa. Mieli tekisi mennä tuolla ja touhuta K:n kanssa kesäjuttuja mutta kroppa ei vain anna periksi. Joinakin päivinä kun jaksaa tulee touhuttua enemmän mutta […]
Hyvästi Hay Hee nojatuolit – Yhden aikakauden päätös on uuden alku
Yksi aikakausi tuli tänään päätökseensä hyvästellessäni Hayn valkoiset Hee Lounge -nojatuolit, jotka monta vuotta putkeen toimivat parvekkeen istuimina. Nojatuolien ohella sanoin heipat myös uudelle Bistro-kalustesetilleni, joka ehti vain hetkisen verran meillä asumaan. Tänä iltana ei tarvinnut miettiä mitä tekisin, sillä käynnissä on parhaillaan parvekkeen tehopesu. Huominen tuo nimittäin tullessaan melkoisen yllärin ja olen täällä näppäimistöni […]
Nyt lähti lapasesta :D
Voiko uskoakaan että huomenna on jo kesäkuun ensimmäinen päivä! Toukokuu meni vilahtaen ohi. Tuprutteli lunta taivaalta, samana päivänä saattoi paistaa aurinko sekä ensimmäiset perhoset lenteli terassille. Sitten tuli taas sitä valkoista taivaan täydeltä ja tuntui ettei kesä tulekaan. Ihan älytön kuukausi kyllä ollut. Viime vuonna tähän aikaan saatiin nauttia mekkokeleistä ja nurmikko oli lyhentynyt jo […]
Ihana pieni Michael Kors -perheeni!
Michael Kors -perheeseeni kuuluvat kello, nahkainen lompakkona toimiva pussukka sekä laukku. Kello on joskus viitisen vuotta sitten hankittu ja käytän sitä yleensä erilaisissa tilaisuuksissa eli lähinnä asusteena. Laukku on Jet Set Top-zip Zaffiano Leather Tote, jonka ostin New Yorkista 5th avenuen Michael Kors -myymälästä. Laukku on ensimmäinen merkkilaukkuni ja kauan Korsin laukusta haaveilinkin. Vaikka laukusta […]
Origameja ja lastenhuoneen piensisustusta
Lastenhuone on meillä lasten oma valtakunta ja vaikka sisustusratkaisut onkin pääsääntöisesti lähtöisin meidän aikuisten ajatuksista myös lapset saavat osallistua niin suunnitteluun kuin toteutukseenkin. Meillä esimerkiksi stereoiden huone on selkeästi muuta kotia hempeämpi ja asteen tai pari romanttisempi hattaraunelma. Tytöt nauttivat suunnattomasti pienten sisustusyksityiskohtien suunnittelusta ja tekemisestä. Oma kädenjälki saa ja tuleekin näkyä. Tähän tarkoitukseen ihan loistavasti […]
Kauniit pionit
Uskokaa tai älkää, mutta taisin ostaa elämäni ekat pionit viime viikkoiselta Tallinnan reissulta. Tallinnan Vanhan Kaupungin portin liepeillä kukkakiskat pursuilivat toinen toistaan kauniimpia kukkia pilkkahintaan ja päätin heti, että ennen kotiinlähtöä käyn hakemassa tuliaiskukat kotiin. Pioneihin sitten päädyin, sillä ne maksoivat siellä vain kolme euroa kappale, joten viiden kukan kimpun hinnaksi tuli 15 euroa. Kaunista […]