UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

JOULU
3

Pienesti joulua..

Elämässä on ollut paljon stressiä viime aikoina. Otan omat ja muiden ihmisten huolet harteilleni ja silloin en osaa olla ajattelematta mitään muuta ennen kuin keksin jonkinlaisen ratkaisun. Yöt ovat menneet valvoessa. Sitten kun olen hetkeksi saanut unen päästä kiinni, herään ja samat asiat pyörivät heti mielessä. Oli aika tehdä päätös. En halua elämääni ihmisiä, jotka […]

white & black

0
JOULU
3

1. Adventin tunnelmia

Vaikka tänä aamuna kauniista talvimaisemasta ei ollut enää jälkeäkään, en anna sen lannistaa tai viedä joulumieltäni. Tänä viikonloppuna onkin fiilistelty joulua oikein kunnolla mm. eilisissä ystävien kanssa vietetyissä pikkujouluissa. Tulipahan taas naurettua oikein sydämen kyllyydestä! Ensimmäisen adventin kunniaksi syttyi myös kynttilä. Sen lisäksi olen laittanut vähän joulua kotiin, leiponut pipareita, kuunnellut joulumusiikkia samalla joulukorttiaskartelut päättäen. […]

Heidi / Checklist

0
JOULU
3

Silverjungle lahjakortin voittaja

Yhteistyössä: Silverjungle Pikaiset sunnuntaimoikat pimeyden keskelle, tässä tulee Silverjungle lahjakortin voittaja. Mutta sitä ennen on ihan pakko hiukan päivitellä tuota vallitsevaa säätilaa. Eilen oli ihanan valoisaa, talvista ja lumista. Kun tänään taas ainakin täällä etelässä sää oli syksyisen synkkä ja sateinen. Yhteen viikkoon tiivistettynä lähes kolme vuodenaikaa.  uskomatonta mutta totta. Mutta sitten siihen lahjakorttiarvonnan voittajaan. […]

Satu / Rauharentola

0
JOULU
3

Joululahjatoiveeni vuosimallia 2017

Lukijani Kaisu toivoi minulta postausta omista joululahjatoiveistani. Ensin ajattelin ettei mieleen tule oikeastaan mitään, mutta kyllähän sitä sitten juttuja alkoi putkahdella esiin kun kunnolla vauhtiin pääsi. Joululahjatoiveeni vuosimallia 2017 Ensimmäinen ja selkein toive olisi löytää kuusen alta Shiheidon naamiopakkaus. Yhden kerran ole tätä testannut ja todella hyväksi todennut. Hinta vaan on oman kipurajani yläpuolella ja […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
JOULU
2

Suomi 100 juhlamenu pienelle porukalle

Kaupallinen yhteistyö: K-Market Aurinkolahti Suomi 100 juhlamenu, itsenäisyyspäivän sinivalkoinen väriteema ja suomalaisista perinnemauista rakennetut tarjoilut saivat tänään paljon kehuja minituparivierailtani. Loimu-glögiä ja servettejä lukuunottamatta löysin jälleen kaiken tarpeellisen lähikaupastani K-Market Aurinkolahdesta. Nappaa ideat itsenäisyyspäivän kattaukseen ja tarjoa pöytäseurueellesi Suomen 100-vuotispäivän kunniaksi juustoista poropiirakkaa sekä jumalaisen hyvää mustikkaista Suomi-kakkua. Sinivalkoiset Suomi 100 juhlat Koti ei ole […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
JOULU
2

Tärpit Tuomaan markkinoille

Tänään lauantaina Helsingin Senaatintori on täyttynyt markkinahumusta ja ajattelinkin jakaa teille omiin suosikkeihini perustuen tärpit Tuomaan markkinoille, jotka alkoivat tosiaan tänään ja kestävät aina 22.12. asti. Arjen Ilot Arjen Ilot suunnittelee ja valmistaa pääasiassa puusta ja teräksestä tuotteita, jotka sanansa mukaan tuovat iloa arkeen. Olen Tuomaan markkinoilta ostanut kahdesta yllä olevassa kuvassa näkyviä puisia pussinsulkijoita. […]

Irina / White & Fresh

0
JOULU
2

Prinsessan 4v. synttärijuhlat

Kiitospäivänä 28.11.13 syntyi toinen tyttäreni, rakas Alessia. Neidistä on kasvanut muutamassa vuodessa pieni suuri tyttö. Luonnetta ja tahtotilaa olis vaikka muille jakaa. Olemme havainneet hänessä jonkin verran niin indigolapsen, kuin kristallilapsen piirteitä. Alessian tietämys ja asioiden aistimus on välillä aivan käsittämätöntä. Vietimme synttärikekkereitä kotonamme niin perheen, kuin ystäviemme kanssa. Kiitos kaikille jotka olitte läsnä <3 […]

Suvi / Suvisvilla

0
JOULU
1

Jouluinen Tukholma

Tukholmassa on tullut käytyä vuosien varrella todella usein – laivaristeilyllä tai työmatkoilla. Olipa kyse kummasta tahansa, ei muutamaa tuntia kauempaa ole kerennyt kaupungilla viettämään. Niinpä aiemmin syksyllä nähtyäni Finnairin lennot alle 70 eurolla Stokikseen, nappasin tarjoukseen kiinni ja vietimme viime viikonlopun pikkujoulutunnelmissa länsinaapurissa. Tukholmassa oli jo runsaasti joulukoristeita ja aukesipa siellä myös Skansenin joulumarkkinat. Ne […]

Heidi / Checklist

0
JOULU
1

Pohjoisen tunnelmaa – Nordic Swan Living

Kaupallinen yhteistyö: Nordic Swan Living Tänään vietetään Osta työtä Suomeen -päivää, jonka tarkoitus on muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkkeydestä ja kulutusvalintojen vaikutuksesta työpaikkoihin. Haluan tukea Suomen pienyrittäjiä ja päivän teema antoikin minulle kimmokkeen esitellä teille tuoreen lifestyle-tuotteita valmistavan kotimaisen Nordic Swan Living -perheyrityksen ja heidän kauniin tuotevalikoimansa, joka on täynnä pohjoisen tunnelmaa. Uusi ja uljas lifestyle-brändi […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
MARRAS
30

Sinivalkoisen sävyjä

Sinivalkoisuus viehättää kovasti sisustussilmääni ja lauantain minitupareita vietetäänkin Suomi 100 -teemaväreihin puetussa kodissa. Juhlakattauksen lisäksi sinistä löytyy kuusen koristeista, mehikasvista, Maria Drockilan käsintehdystä Suomi-kynttilästä sekä perisuomalaisista Artek Rivi sisustustyynyistä. Suomalainen sisustus Sisustuksessa suomalaisuus on juhlavuotemme vuoksi isosti esillä. Itse näkisin meidän luontoa arvostavien ja hienostelemattomien pohjolaisten tuovan maailmalle seuraavan hyggeen verrattavan sisustustrendin. Tähän viittaisi myös […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0