UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Kirppiskiertue – Eemelin Kirppis Vantaa
Vantaalla sijaitseva Eemelin Kirppis oli veikeä tuttavuus, kootaan pieni mutta silti sisällöltään runsas. Myynnissä oli hyvin runsaasti lastenvaatteita, leluja, lasten kirjoja ja -tarvikkeita, ja uskoisin että kyseinen minikirppis on erityisesti lapsiperheiden mieleen. Muutamia sisustustuotteita bongailin sieltä täältä, kuten myös satunnaisia aikuisten vaatteita, mutta pääosin valikoima koostui pienten lasten vaatteista ja -tarvikkeista ikähaarukassa sylivauvasta eskarilaiseen. Eemelin […]
Minun Ming – Maailman kaunein maljakko
Kirjoittelin torstaina Marimekon maljakoista ja siihen liittyen on ihan pakko tulla kertomaan että Ming-maljakkoni saapui ennätysvauhdilla jo eilen. Alle 48 tunnin mittainen toimitusaika tilauksen tekemisestä paketin noutamiseen on häkellyttävän vauhdikas. Ja siinä se nyt sitten on – minun Ming! Valkoisia tuoksuttomia liljoja en tällä kertaa löytänyt, joten ostin kimpun keltaisia ruusuja. Liljat olisivat kokonsa puolesta näyttäneet Ming-maljakossa […]
Viikonloppuna
Hyvää perjantaita! Lakkasin eilen kynnet punaisiksi, kaivoin korkokengät esiin ja viikkasin kassiin punaisen pitsimekon – edessä on perinteiset työpaikkani rapujuhlat ja dress codena tietty ”punaista”. Työpäivä hoidetaan ensin alta ja sitten kohti raikakkaita rapujuhlia. Olen ajatellut käydä huomenna Design Marketissa, mutta annan itselleni siimaa, että jos aamulla hiukka nukuttaa, niin ne jäävät väliin. Periaatteessa siellä […]
Design Market 2018 Kaapelitehtaalla tänä viikonloppuna
Viikonloppuna järjestetään pohjoismaiden suurin varastomyyntitapahtuma Design Market ja luvassa on jälleen loistava kattaus kotimaista designia edullisin hinnoin. Uniikkeja prototyyppejä Mukana on aiemmilta vuosilta tutuksi tulleita brändejä sekä ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuvia nimiä. Tarjolla on täysin uniikkeja prototyyppejä ja muita designtuotteita lähes kahdelta sadalta myyjältä. Lisäksi mukana hulinassa ovat mm. Whim, Fredan Kukkaistori ja hävikkiruokaravintola Loop. Suomi-designin kiinnostavimmat […]
Maailman kauneimmat maljakot – Flower, Ming & Urna
Olen totaalisen rakastunut Marimekon kirkkaisiin Flower, Ming ja Urna maljakoihin ja niiden ajattomaan eleettömyyteen, joiden muotoilusta löytyy kuitenkin pientä twistiä. Monet kirkkaasta lasista valmistetut maljakot vihertävät ja erityisesti valkoista taustaa vasten vihertävyys korostuu ja saa lasin näyttämään halvalta. Marimekon maljakoissa tuota ominaisuutta ei esiinny ja pitkän harkinnan jälkeen päätin tilata kokoelmastani puuttumaan jääneen keskikokoisen Ming-maljakon. […]
Äidiltä tyttärelle – Vaatteiden kiertokulku
Meidän perheessä on aina kierrätetty vaatteita isommalta pienemmälle. Muistan omasta lapsuudestani miten hienoa oli pukeutua johonkin isosiskon vanhaan vaatteeseen. En koskaan ajatellut että vanhojen vaatteiden kierrätyksessä olisi ollut mitään noloa, vaikkakin myöhemmin minua kiusattiin koulussa köyhäksi sen takia ettei päälläni ollut uusinta uutta. Kierrätystä isommalta pienemmälle Minulta pieneksi jääneet vaatteet siirtyivät vuorostaan pikkusiskolleni ja siitä […]
Pienen vessan iso remontti
Vihdoinkin vessaremonttimme on pieniä loppuviilauksia vaille valmis. Viikonloppuna sain maalattua takaseinän, nyt puuttuu enää silikonit nurkista ja muutamasta kohdasta pitää silikoneja vielä vähän siistiä. Tämä vessan remontointi ei sitten ollutkaan mikään ihan pikkuhomma, monta mutkaa matkassa, mutta lopussa kiitos seisoo! Ensimmäiset ongelmat alkoivat jo laattoja hankkiessa, sillä oviseinän ja vastakkaisen seinän sekä lattian laatta vaihtui […]
Väärät olettamukset & vastaukset
Googletin itseni vuosien tauon jälkeen ja huomasin että minusta ja kodistamme keskustellaan edelleen vilkkaasti useammallakin keskustelupalstalla. Suurin osa anonoomiyden verhoilemista mielipiteistä on lyhyehköjä toteamuksia siitä, että teenpä mitä tahansa, teen aina jollakin tapaa väärin. Joukkoon mahtui myös muutama pitempi analyysi persoonastani ja erityisesti kodin kulissimaisuudesta, sillä eihän kukaan nyt oikeasti voi olla sellainen kuin minä […]
TONYMOLY – suosittu korealainen kosmetiikkabrändi nyt Suomessa!
Suosittu korealainen kosmetiikkabrändi TONYMOLY on vihdoin rantautunut myös Pohjois-Eurooppaan ja tuotteita on nyt saatavilla myös Suomesta Stockmannilta, Sokos-tavarataloista ja Ego-myymälöistä. TONYMOLY lanseerattiin Suomessa viime viikon keskiviikkona ja olen todella iloinen, että pääsin tilaisuuteen mukaan. Ensikokemukseni brändin tuotteista sain vuosi sitten, kun ostin Tukholman Sephorasta Magic Food Banana Sleeping Packin ja Panda’s Dream Moisture Gel Creamin. […]
Alkusyksyn vaikeutta (vai haikeutta)
Tänä aamuna oli sumuista ja kosteaa, oikea kunnon syksyinen aamu! Tähän vuodenaikaan on aina jotenkin vaikeaa pukeutua, varsinkin nyt, kun sää on tosi ihmeellinen; aamuisin on koleaa ja kosteaa, mutta iltapäivällä mittari kipuaa parinkympin tuntumaan – laittaako takin vai pärjääkö vielä pienellä kerrospukeutumisella puseron ja paksun neuletakin kanssa? Tarkeneeko ballerinoilla, pitääkö laittaa sukat ja tennarit, […]