UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Skandinaavinen keittiö
Sanotaan, että keittiö on kodin sydän. Voisinpa itsekin sanoa tämän skandinaavisesta keittiöstämme. Keittiö kodissamme on toki ihan kiva, mutta kyllä se sydän löytyy silti muualta. Nyt tästä on lähinnä koitettu saada tehtyä mahdollisimman viihtyisä ja toimiva näillä eväillä mitkä oli valmiina. Jos kuitenkin leikitään ajatuksella, että lähtisin itse kaappeja valitsemaan, niin lopputulos olisi ihan toinen. […]
MUJI Helsinki – Minimalismin keidas Suomeen
Totta se on – Japanilainen MUJI tulee Suomeen pysyvästi ja alkaa rakentaa myymäläketjua tänne pohjolan perukoille heti ensi vuoden alussa! Sitä ennen saamme kuitenkin nauttia MUJI:n Pop-up -myymälästä Helsingin Kampissa kun kauppa avaa ovensa huomenna maanantaina 29.10. ja on avoinna aina 20.1.2019 asti Kampin kauppakeskuksen 4. kerroksessa. MUJI tulee viimein Suomeen Japanilainen kodin tavaroihin ja erilaisiin […]
Helsingin Kirjamessut 2018
Vietin eilen pitkän päivän Messukeskuksessa, sillä parhaillaan on käynnissä Helsingin Kirjamessut 2018. Viime vuonna olin kirjamessuilla kahtena päivänä, mutta tänä vuonna vain yhden päivän. Aika hyvin sain käytyä läpi kaiken, minkä halusinkin. Vuosi sitten istuin pitkät tovit Dekkarilauantain luentoantia kuunnellen, mutta tänä vuonna seurasin vain paria haastattelua. Muutoin tutkiskelin kirjatarjontaa ja pikaisesti piipahdin viini- ja […]
Remontti edistyy ja työhuone muuttaa
Nyt on otettu vierashuoneen remontissa harppaus eteenpäin. Seinät on paikattu, maalattu, tapetti irrotettu ja uusi saatu paikoilleen. Ensimmäistä kertaa tein tämän kaiken ihan itse. Lasten kanssa tätä on päässyt tekemään pikkupätkissä mutta valmista tuli. Joskus myöhemmin sitten tosiaan vaihdetaan lattiat ja listat -sitä en taida osata kuitenkaan yksin tehdä. Huoneen valmistuttua päätin siirtää työpisteen tänne […]
Halloween disco ja kasvomaalausta
Tytön koululla järjestetty Halloween disco oli menestys. Lapset tykkäsivät ja me valvojana olleet vanhemmat myös. Lapsille oli järjestetty monenlaista hauskaa oheispuuhaa, kuten kasvomaalausta, kampauksien tekoa ja hurjan karmiva kammokuja. Tytön ykkösjuttu oli kasvomaalaus ja hän halusi poskeensa seittikuvion ja glittergeelillä tehdyn sateenkaaren. DJ soitti lasten toivomia hittejä discopallojen alla ja kaikilla tuntui olevan hyvä buugi. […]
Halloween-asupostaus & 20% alennuskoodi Lindexille
Tytön koulussa järjestettiin Halloween-bileet ja suuntasimme Lindexille ostamaan kemuihin kelvolliset vermeet, koska kaikki vanhat mekot ja topit olivat pieniä. Lindexille oli onneksi saapunut myyntiin jo ensimmäinen erä juhlakauden vaatteita ja uutuusmallistosta löytyikin todella kaunis A-helmainen musta mekko, joka kimaltelee valossa diskopallon tahdissa. Tytön asukokonaisuus oli alle vartissa kasattu ja löysimme vielä Halloween-teemaan sopivat hämähäkki-kuvioidut 40 denierin […]
Matka Hong Kongin maisemiin edessä
Täällä alkaa matkakuume olemaan aika korkealla, nimittäin huomenna olemme lähdössä miehen kanssa reissuun Hong Kongiin! Ostimme reissun jo keväällä, tosin alun perin olimme ajatelleet kohteeksi jälleen New Yorkia. Jostain syystä, niin ihana kuin tuo kaupunki onkin, aloin miettimään josko suuntaisimmekin jonnekin toisaalle. Joku Aasian suurkaupunki alkoi kiinnostelemaan ja miehen hylättyä idean Tokiosta (ollut siellä joskus, […]
Päivän ihmetyksen aiheet- Talvi tuli
Aamulla ensimmäisenä herättyäni kävelin hitaasti, mutta varmasti ikkunoiden luo. Hitauden syy selviää myöhemmin. Avasin verhot ja voi vitsit tuota lumen määrää! En koskaan seuraa säätä mistään, mutta selvästi kannattaisi joskus vilkaista säätiedotuksia tässäkin talossa 😉 Kello näytti 06.00 ja heräsin ihmetellen tyhjää sänkyä. Nousin ylös ja siellähän se mies vaihtoi talvirenkaita otsalampun valossa lumisella pihalla. […]
Siivousvinkki – Lampaanvillainen pölyhuiska
Muutama lukijani suositteli kokeilemaan Sinin lampaanvillasta valmistettua pölyhuiskaa ja olitte aivan oikeassa – mieletön vempain joka hellävaraisuutensa ansiosta sopii pölyjen pyyhintään myös herkiltä pinnoilta, kuten viherkasveista ja elektroniikasta. Hellävarainen pölyhuiska Aidosta lampaanvillasta valmistetun pölyhuiskan varsi on pyökkiä ja sen pituus on 48cm. Tällä lyhyemmällä ja pörheämmällä huiskuttimella on paljon mukavampi pyyhkiä pölyjä, kuin sillä neonvärisellä […]
Me rakennetaan talo
Vihdoinkin voin kertoa teille jotain, me nimittäin rakennetaan talo! Kyseessä on jo pitkään kestänyt projekti, jonka parissa mieheni on aloittanut jo ennen meidän tutustumista edes toisiimme. Kuitenkin vasta tavattuamme, alkoi hommat olemaan sillä mallilla että talon varsinainen suunnittelu tontille käynnistyi ja onkin ollut ihan mahtavaa päästä vaikuttamaan talon pohjaan. Koska minulta löytyy sisustussuunnittelijan koulutus, pystyin […]