UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

MARRAS
2

Joko hössötetään joulusta?

Kauppoihin ovat joulutuotteet tulleet myyntiin jo aikoja sitten. Kuulun siihen porukkaan jota joulukrääsä syyskuussa vähän ärsyttää. Kuitenkin olen jouluihminen henkeen ja vereen mutta ei nyt kuitenkaan syyskuussa…Lapsesta asti minulla on ollut joku päähänpinttymä, että marraskuussa annan itselleni luvan alkaa hössöttämään. Silloin olen suunnannut yleensä lahjaostoksille. Hassua miten tiukassa tämmöinen lapsuudessa kehitetty ajatus on -kun lokakuu […]

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
MARRAS
1

Kotimainen BEdesign Lume kenkäteline olohuoneessa & eteisessä

Kaupallinen yhteistyö: BEdesign BEdesign on yksi kotimaisen designin suosikkimerkeistäni ja olohuoneen seinällä komeileva Deer-hylly toimii jo neljättä vuotta kodin katseenvangitsijana. Sittemmin olen ostanut muitakin Cilla ja Bette Eklundin luotsaaman yrityksen tuotteita – kellot, teepussit ja inkiväärit majailevat pienissä teräksisissä Lily-kulhoissa ja vaatteeni roikkuvat upeasti muotoilluissa BEdesign Lume -henkareissa. Minulla on suuri ilo ja kunnia saada toteuttaa […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
MARRAS
1

Talousvalmentaja Sanna Spårmanin haastattelussa

Toissa päivänä tuli ulos minun haastattelu Talousvalmentaja Sanna Spårmanin artikkeliin. Aiheena oli äitiys, business, raha ja aika, sekä kuinka nämä kaikki yhdistetään keskenään. Artikkelissa kysytään mm. mikä olisi sellainen työ, mitä voisi tehdä kotoa käsin. Työtä joka ei ole aikaan, eikä paikkaan sidonnainen. Ja minä vastaavasti kysyin ”jos sinulla olisi kaikki maailman raha ja aika, […]

Suvi / Suvisvilla

0
MARRAS
1

Lukijan kotona: Täydellinen muodonmuutos

Lukijan kotona vie meidät tällä kertaa Koivulaan, taloon joka on vuosien varrella kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Muuttunut asukkaiden mukana asukkaidensa tarpeita vastaavaksi kodiksi, jonka keskiössä on lapset ja eläimet. Vanhasta muistuttaa enää oikeastaan vain ulkoseinät ja piha. Mutta annetaanpa Katin kertoa meille Koivulan tarinaa. – Satu Muutimme 10 vuotta Helsingistä Koivulaan. Taloon, joka oli täydellisen remontin […]

Satu / Rauharentola

0
LOKA
31

Tahko

Tahkon rinteet tuli tutuksi syyslomalla. Vaellettiin yhtenä päivänä yli 20 km (se kuuluisa viimeinen reissu kun teloin jalkani, mistä kerroin viime postauksessa). Hämmästyin miten reippaasti lapset jaksoivat saman reitin kuin me aikuiset. Ihan mahtavan reippaita koululaisia! Laavuilla kävimme tankkaamassa ja syömässä eväitä, istahdimme hetkeksi ja joimme kuumaa kaakaota. Pienistä tauoista sai lisää virtaa. Puolen tunnin […]

white & black

0
LOKA
31

Vaihtelu virkistää – Uusi järjestys olohuoneeseen winter edition

Mitäpä sitä sen kummemmin höpöttelemään, otsikko jo kertonee että vaihdoin järjestystä olohuoneessa. Sisustus näyttää vähän runsaammalta vaikka tavaran määrä ei ole muuttunut mihinkään ja kivasti tuntuu koti uudelta taas hetken. Näin sitä saa helposti uutuudentuntua aikaan ilman että tarvitsee ostaa mitään – suosittelen kokeilemaan! Leppoisaa lokakuun viimeistä päivää kaikille!

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
LOKA
30

Päivitetty salitreeni & treenivaatteet – HOB alekoodi -20%

Kaupallinen yhteistyö: House of Brandon Kuntosalitreeni jäi aikanaan pitkälle tauolle kyllästymisen ja ajanpuutteen takia, mikä on tässä kesän ja alkusyksyn aikana kostautunut selkävaivojen pahenemisella ja oikean jalan yöllisillä suonenvedoilla. Otin itseäni niskasta kiinni ja motivoin itseäni päivitettyjen treenivaatteiden muodossa. Pari viikkoa olen käynyt kuntosalilla tekemässä lihaskuntoa parantaakseni liikkuvuutta, voimaa ja kestävyyttä hyvällä boogiella. Treeniohjelma ja […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
LOKA
30

Ostokset I love me -messuilta

Tämän vuoden ostokset I love me -messuilta olivat aika runsaan puoleiset, ainakin siihen verrattuna, mikä oli alun perin aikomus. Varsinaisesti mitään turhaa ei tullut ostettua vaikka toki ilman joitain tuotteita olisin pärjännyt. No mutta onhan se (messu)shoppailu kivaa, kunhan kutakuinkin aisoissa pysyy, eikö? 😉 Ostin testiin kehutun Organic Shopin Lavish Avocado & Honey Hair Maskin, […]

Irina / White & Fresh

0
LOKA
30

Crazy days Ellos

Postaus sisältää mainoslinkkejä Varsinaiset crazy days :it on menossa täälläkin. Pahvilaatikot valtaavat alaa ja kodinirtaimisto hupenee tarpeettomien tavaroiden osalta melko mallikkaasti. Siksi tässä yhteydessä tuntuukin varsin paikallaan olevalta vinkata teille vielä tänään käynnissa olevasta Elloksen Crazy Days kampanjasta. Sen lisäksi, että saat -25% alen naisten, miesten ja lasten muodista löytyy tämän kampanjan aikana myös mukavia […]

Satu / Rauharentola

0
LOKA
29

MUJI Helsinki Pop-up store avajaiset & ostokset

Miten ihanasti uusi viikko tänään alkoikaan kun taivaalta satoi valkeaa lunta matkatessani MUJI Pop-up -kaupan avajaisiin. Pakko oli päästä heti katsomaan millainen valikoima tällä kertaa oli tuotu meidän saataville ja voi pojat – enemmän ja parempaa kuin Habitaressa aikanaan. MUJI Store Kamppi MUJI-kauppa sijaitsee Kampin kauppakeskuksen 4. kerroksen päädyssä ja näkyy hyvin jo liukuportailta. Ensi […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0