UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

JOULU
24

Tunnelmallista joulua

Tulit jo meidän luoksemme, tulitpa joulu kulta. Saimme kuusen ja kynttilät tuomisiksi sulta. Koti on valmis ja herttainen, juhla mielessä kaikkien, silmät loistaa pienoisten, niin kuin joulun tähdet.  Tulitpa meille kirkkaana, kiitos, joulu kulta. Sytytä myöskin sydämiin taivaan tähtien tulta. Tunnelmallista joulua jokaiseen kotiin ❤

white & black

0
JOULU
23

Tomaattipesto-valkohomejuusto -tortut

Monesti jouluisin jää yli torttutaikinaa, mutta ehkäpä joulutorttukiintiö on tullut täyteen? Kokeile vaihteeksi suolaisia torttuja tällä ohjeella, joka myös CASA Blogien joulukalenterissa tänä vuonna julkaistiin. Täytteeksi valikoituivat tomaattipesto ja valkohomejuusto. Juustoksi toki kelpaa mikä vain mieleinen, mutta alkuperäisessä ohjeessa käytettiin parmesaania. Kiitos vielä Riikalle tästä mainiosta parin vuoden takaisesta vinkistä! Tortut valmistuvat aivan perinteisten tapaan: […]

Irina / White & Fresh

0
JOULU
23

Hyvän joulun toivotus

Perinteiseen tapaani, tänään 23. päivänä julistan iltasella leikkimielisen, joskin täysin vakavasti otettavan joulurauhan kotiimme ja sulkeudun omaan joulukuplaani. Sinne ei ulotu kiire, stressi tai pahantuulisuus. Tänään on hoidettu viimeiset pikasiivoukset, huomisen aaton ruokavalmistelut ja muut. Tänään viimeistään laskeudutaan joulun viettoon ja pyhitetään seuraavat päivät perheelle ja sukulaisille, ystäville ja yhdessäololle. Hyvälle ruoalle, maistuvalle juomalle, suklaalle, […]

Heidi / Checklist

0
JOULU
23

Viimehetken jouluiset

Vielä hyvät joulut täältä muutaman jouluisen kuvan kera.    

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
JOULU
23

Tee-se-itse herkkukori – Lahja yllätysvieraalle jolla on jo kaikkea

Mitä ostaa lahjaksi aikuiselle, jolla on jo kaikkea? Entäs jos tämä tärkeä ja rakas tyyppi vielä kaiken kukkuraksi ilmoittaa tulevansa kylään extempore, etkä ole osannut varautua asiaan? DIY – Herkkukori lahjaksi Tällainen tilanne tuli eteeni eilen illalla ja hirveässä hädässä mietin mitä ihmettä keksisin antaa lahjaksi. Suurin osa kaupoistakin oli mennyt jo kiinni ja aikatauluun […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
JOULU
23

HYVÄÄ & RAUHALLISTA JOULUA!

CASAn toimitus ja Sisustusuutiset toivottavat hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

CASA Blogit toimitus / CASA Blogit

0
JOULU
23

Joulukalenteri 23. luukku – Joulun suolaiset tortut

Monella saattaa perinteisten hillotäytteisten joulutorttujen kiintiö olla tältä vuodelta jo täynnä, vaikka pakastimesta löytyisi torkkutaikinaa yllin kyllin. Hyödynnä ylimääraiset torttutaikinat ja kokeile suolaisia torttuja tällä CASA Blogien joulukalenterin 23. luukusta löytyvällä ohjeella. Suolaiset tortut teille tarjoavat tällä kertaa Riikka, Miia ja Irina! Täytteeksi valikoituivat tomaattipesto ja valkohomejuusto. Juustoksi toki kelpaa mikä vain mieleinen, mutta alkuperäisessä […]

CASA Blogit toimitus / CASA Blogit

0
JOULU
22

Joulukuusi on joulukodin kruunu

Joulun kruunu, eli joulukuusi on kotona! Rakennan joulua kotiin pikkuhiljaa marraskuusta lähtien. Usein se alkaa jouluvalojen laittamisella ikkunaan ja paperitähtien ripustamisella. Seuraavaksi kotiin ilmestyy jouluisia kukkia ja sisustus lähtee hiljalleen kääntymään koristeiden ja tunnelman puolesta jouluiseen. Kaiken kruununa toimii joulukuusi. Enemmän kuvia ja meidän perinteitä mm. kuusen hausta ja koristelusta voit lukea lisää CASAn joulukalenterista […]

Heidi / Checklist

0
JOULU
22

Joulukuusi- Christmas tree

Joulukuusi on koristeltu valmiiksi vastaanottamaan tuleva joulu ❤ Päädyin tähän olohuoneen nurkkaukseen, joulukuusi näkyy tästä joka puolelle, myös etuovelle. Joulukuusen valot loistavat kauniisti eteiseen asti. Koristeluun en puuttunut ollenkaan, lapset saivat koristella joulukuusen miten halusivat. Lopuksi laitoin tähden latvaan, kun kuusella on pituutta yli kaksi metriä. Kuusen ostimme Tokmannilta, ollaan kyllä todella tyytyväisiä tuuheaan kuuseen. […]

white & black

0
JOULU
22

Joululahja tytön opettajalle – Kaunis paketti

Koulun joulujuhlat on juhlittu ja on aika virittää mieli joululomailuun. Tyttö halusi antaa opettajalleen joululahjan ja kävimme yhdessä ostamassa kaupasta paketin open lempisuklaata. Tyttö tahtoi itse paketoida lahjan ja meidän omista joululahjoista ylijääneestä paketointimateriaalista hän loihti todella kauniin kääreen opettajan suklaarasialle. Ruskea voimapaperi on loistava materiaali lapsen hyppysiin, sillä se ei repeydy niin helposti kuin […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0