UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

HUHTI
8

Uusi olohuoneenpöytä

Viimein meillä on uusi olohuoneenpöytä! Aikoinaan vanha Alkon arkku toimi pöytänä mutta koen sen olevan liian vaarallinen taloon jossa on pieni lapsi. Tai ainakin kun lapsi on niin vauhdikas kuin meidän H. Olen pitkään etsinyt sopivaa pöytää turhaan. Joensuussa sitten vierailimme taitokorttelista löytyvässä Sarustiikka sisustuspuodissa. Heti ovella totesin, että no tuon pöydän haluan! Onneksi liikkeellä […]

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
HUHTI
8

Loppuneet kosmetiikkatuotteet: tammikuu-maaliskuu 2019

”Voihan loppuneiden kosmetiikkatuotteiden paljous!” totesin kun raportoin teille viimeksi loppuneista tuotteista loka-joulukuulta. Silloin niitä oli 17. Olisi pitänyt olla vaan ihan hissukseen, sillä nyt loppuneita kosmetiikkatuotteita on 23! Olin alun perin ajatellut, että raportoisin tuotteista tammi- ja helmikuulta, mutta koska helmikuun lopussa tuotteita ei kovin montaa ollut, ajattelin vielä odotella maaliskuun loppuun. Maaliskuussa kuitenkin tilanne […]

Irina / White & Fresh

0
HUHTI
7

Kaunista Kerafiikkaa

Kotimainen käsityö on parhaimmillan täydellä sydämellä tehtyä, uniikkia mahtavuutta. Jotain, mitä jaksaa ihailla päivästä toiseen. Sitä on Kerafiikan keramiikka. Kerafiikan takana on joensuulainen yrittäjä ja keramiikkamuotoilija Henriikka Leppänen. Henriikka valmistaa tuotteet studiollaan kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. Materiaalina käytetään muun muassa käsin kaivettua luonnonsavea sekä tuhkaa. Luonnonmateriaalina savi on hyvin ekologinen vaihtoehto ja myöskin lähituote: Savea […]

Milla / Sisustussuunnittelija Milla Ek

0
HUHTI
7

Sisustuksen lämpimämmät sävyt

Kun Ikean juuttimatto hankittiin meille viime kesänä uuden sohvan kanssa, on kotimme sisustus ja sen sävyt kääntyneet huomattavasti lämpimämpään suuntaan. Aika kaukana on graafisen mustavalkoinen tunnelma, joskaan ei siinäkään mitään vikaa ollut, se tuntui silloin hyvältä. Aivan samaan tapaan kun voi vaihtaa hiustyyliä tai vaatetusta, voi mielestäni myös kodin sisustuksella leikitellä. Tällä hetkellä pehmeämmät ja […]

Heidi / Checklist

0
HUHTI
7

Kevätvaatteiden shoppailua – Videopostaus

Kävimme eilen tytön kanssa shoppailemassa hänelle kevätvaatteita sekä kenkiä. Kuvasimme tytön kanssa teille unboxing-henkisen videon, jonka löydät postauksen lopusta. Neidin ostoslistalla ykköstärkeänä juttuna oli musta nahkatakki, joka löytyi H&M:ltä. Myös tekonahkaiset legginsit piti löytää ja ne bongattiinkin lopulta Prisman alelaarista vitosella. Prisman alelaarin löytöihin kuului myös nämä eloisat mustavalkoiset puuvillalegginsit, joihin tyttö ihastui. Kenkiä ostimme […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
HUHTI
7

Koli!

Nyt täytyy tuoda Koli muistoja tänne blogiinkin. Viikko sitten lähdimme ihanan Lumimäellä blogin H:n kanssa minilomalle. Tarkoitus oli viettää pari päivää rentoa aikaa mielellään kylpylässä lilluen. Tämmöinen pienten lasten äitien vuosihuolto. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme ajella Kolille asti -Kolin relaxspa on vain niin ainutlaatuinen paikka. Hotelli sijaitsee upeissa kansallismaisemissa ja spa osasto on juuri niin […]

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
HUHTI
6

Voiko designvalaisimeen rakastua?

Artekin kultakelloksi nimetyn A330s-riippuvalaisimen yksinkertainen muoto miellyttää silmää vuodesta toiseen ja monesti olen kiittänyt itseäni hyvästä valinnasta. Valaisin on kooltaan aavistuksen pienehkö massiivisen keittiösaarekkeen päälle, mutta minua se ei haittaa yhtään. Tärkeintä on se, että valaisin tekee minut iloiseksi joka päivä. Aikaa kestävä sisustus ei synny hetkessä Aikaa kestävä sisustus ei synny hetkessä ja maltti […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
HUHTI
6

Kevätmessut 2019 + ostokset

Messukäyntini tarjosi Messukeskus / Kevätmessut On taas Kevätmessujen aika ja kävinkin eilen pyörähtämässä tehokkaan kuuden tunnin ajan messuilla. Tänä keväänä keskityin aika pitkälti vain katselemaan ympärilleni enkä varsinaisesti etsinyt mitään erityistä esimerkiksi terassin kesäsisustukseen. Kaikenlaista kaunista ja mielenkiintoista messuilla oli ja tässä hieman näkymiä minun silmin katsottuna. Yksi suosikeistani oli osasto, jossa oli The Ginger […]

Irina / White & Fresh

0
HUHTI
5

Rottinkiamppeli kultaköynnökselle

Heipähei perjantai-iltaan! Kirpputorihaukka oli taas oikeaan aikaan paikalla kun bongasin tämän rottinkiamppelin muutamalla eurolla. Kävin varta vasten ostamassa kultaköynnöksen amppeliin. Varmasti kivannäköinen kun köynnös tuosta alkaa kasvamaan alaspäin. Seinälle rottinkiamppeli on menossa, kunhan saan paikan päätettyä. Voisi muuten sopia terassillekin! Tänään istutin töissä tuhansia taimia ja voi pojat miten ihana oli äsken istua saunan lauteille […]

white & black

0
HUHTI
5

Nahkasohva – Modernisti kodikasta

Yhteistyössä Veke ja KOTONA Sisustus Kuvien stailauskohde on uudistuotantoa oleva kolmio, jonka stailasin rakennuttajalle kohderyhmänä sisustustrenditietoinen, ikääntyvä pariskunta. Seinät olivat puhtaan valkoiset, lattiat kiilsivät puhtaina ja koko asunnossa vallitsi raikkaus. Tyhjää asuntoa, varsinkin uutta sellaista on todella mukava stailata, kun voi lähteä niin sanotusti nollasta liikkeelle ja rakentaa sisustuksen tyhjästä. Tämän kohteen sisustuksen kantaviksi teemoiksi […]

Milla / Sisustussuunnittelija Milla Ek

0