UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Tunnelmaa
Tässä teille pieni tuikkuasetelma katseltavaksi näin tiistai päivään 🙂 Nämä pikkulyhdyt ovat erityisesti mieleeni <3 …ja loppuun vielä päivän piristys, eli kuva pienestä päivänsäteestä 🙂 Nyt ruoanlaittoon ja kohta taas tanssitunnille. Kyllä on taas kiireinen viikko tällä mammalla! Mukavaa tiistaita 🙂 -Suvi-
Päivä K:n kanssa
Taannoin kyselin lukijoilta postaustoiveita ja päivä K:n kanssa oli monekin toiveissa. Nyt viimein sain toteutettua tämän. Tässäpä siis melko normaali (tai noh..K:n kannalta tuntui olevan astetta kenkumpi) kotipäivä K:n tapaan. 6.30 kuuluu ensimmäinen ähkäisy pinnasängystä. Nousen laittamaan K:lle tutin suuhun ja laitan jalkopäähän potkitun peiton takaisin päälle. K jatkaa unta mutta hieman levottomana -aikoo siis […]
Vielä kynsilakasta
Kerroin viime viikolla Yves rocherilta saamastani kosmetiikkapaketista. Tuolloin mietin mikähän mahtaa olla kynsilakkojen kesto. No nyt voin noin viikon kokemuksella kertoa, että aivan loistava! En olisi ikinä uskonut, että näinkin edullinen lakka toimii näin hyvin kun eivät kalliimmatkaan. Mutta siis..lakkaus on kestänyt kauniina jo viikon! Kynnen päissä on aivan pientä kulumaa mutta senkin huomaa vain […]
Syksyinen asetelma & tunnustus
Heippa taas! Olen ollut muutamana päivänä melkein ahkera, kun olen ehtinyt tänne kirjoittaa 🙂 ihanaa! Talomme alkaa olla sisältä lähes valmis, saunaa lukuunottamatta, sekä pieniä fixailuja (missä todennäköisesti menee vuosia).. tiedättehän, kun kerran muuttaa ja muutamat pikkujutut on tekemättä niin ne jää roikkumaan, eikä niitä enää itse huomaa 😉 Pihaa pääsen laittamaan vasta ensi kesänä. Nyt […]
Arvonta alkakoon! Blogi 1-vuotta
1-vuotispäivän kunniaksi laitan arvonnan pystyyn! Virallisesti blogi täyttää huomenna vuoden mutta arvonta alkaa nyt 🙂 Tasan vuosi sitten mietin blogin aloittamista ja lasten ollessa päikkäreillä keksin blogille nimen ja tein eka postauksen. Siis siitä on jo vuosi!! Haluan kiittää teitä ihan jokaista ♥ Enpä ois uskonut että pienen pieni blogini saa yli sata lukijaakin, kun […]
Tytön huone – Uusi järjestys
Tein syyskuun puolella postauksen uudesta olohuoneen ja makuuhuoneen järjestyksestämme. Unohtui ihan vallan, että myös tytön huone koki muutoksen silloin. Siirsin tosiaan matalat Bestå-kaapit omaan makkariimme (päällekkäin, ilman toista jalustaa) ja tyttö sai huoneeseensa olkkarissa olleen Askon korkeakiiltovalkoisen Dinah-senkin. Ihana Eero Aarnion Dino on myös muuttanut meille, valkoisena tietysti! Tässä siis kuvia, olkaa hyvät! 🙂 Kuvat […]
Vaatteita isoille lapsille?
Selailin tuossa nettikauppojen lastevaatevalintaa ja tajusin, että vauvanvaatteethan loppuvat monella merkillä jo kokoon 86. K ei ole vielä viittä kuukauttakaan mutta bodyistä iso osa on jo kokoa 80. Äitinsä lyhyet kintut on poika kuitenkin perinyt ja housuissa mennään kokoa pienemmissä. Pituuskasvu alkaa varmasti pikkuhiljaa tasoitttumaan ja tuolla nykyisellä koolla pärjätään varmaan tällä kertaa pidempään kuin […]
Yksi kaunis sunnuntai.
Lähdimme Erinin kanssa vaunulenkille. Jostain syystä nappasin kameran mukaan ja tässä sekalainen tulos Aulangon upeista maisemista 🙂 Lusikkaniemi. […]
Hiusten syyspäivitys
Minulla on ihana kampaaja! Kampaajalla käynti on aina mukavaa ja voin luottaa kutrini sataprosenttisesti kampaajani huomaan. Yleensä annan täysin vapaat kädet hiusten suhteen. Enkä ole vielä pettynyt. Tällä kertaa hiukset meinattiin jättää pidemmiksi mutta sitten viimehetkellä päädyttiinkin entistä lyhyempään. Näin lyhyttä minulla ei ole ikinä ollut! Viimeiset kaksi kuukautta täällä on kärsitty melkoisesta sulkasadosta. Hiuksia […]
Fiilistelyä viikonloppuun – My favourite songs
Luen paljon erilaisia blogeja, joista osaa seuraan päivittäin. Minusta on ihana tutustua bloggaajiin ja mietinkin usein millainen ihminen ruudun toisella puolen on. Ihanaiset blogittaret eivät aina edes tarvitse kasvoja ollakseen lähestyttäviä. Mielestäni on tärkeää tuoda persoonaansa esille muilla tavoin, jotta henkilökemia voi lukijoiden kanssa syntyä. Siksi mieleeni tuli toteuttaa musiikkipostaus. Monissa muissa blogeissahan näitä on […]