UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

JOULU
22

Joulua toivotan ♥

Timantit kauniit puissa kimmeltää. Tonttu pieni metsää kohti askeltaa. Hiljaa kuiskii puissa tuuli, kauniisti sade metsää koristaa. Alla kuusipuun tonttu pieni taivaalle katsahtaa, tähteä kirkasta odottaa. Siellä loistaa valo ikuinen, takana metsän hämyisen. Hymyillen takaa varjojen, tonttu pieni matkustaa. Katsoo kohti ikkunaa, jonka kynttilä koristaa. Joulua hän odottaa, polkua pitkin vielä vaeltaa. Näkee valon ihanan: […]

white & black

23
JOULU
21

Kuusi tuli taloon

Kuusi saatiin kotiin eilen. Tänään sitten koristelin sen. Samalla piti kuunnella tottakai joululauluja ja siemailla glögiä. Virittäytyä tunnelmaan. Siltikään ei oikein tunnu siltä, että jouluun on enää muutama päivä. 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

1
JOULU
21

Pikapostaus joulukoristeista

Heti kun meinasin blogitaukoa pitää, niin johan juttua irtoaa. 🙂 Siivous on viimein suoritettu ja muutamia koristeitakin sain lisättyä. Aika pienellä kyllä mennään tänä jouluna, vain tähtikuvioituja tyynyjä ja torkkuvilttejä sekä pari hassua koristetta ja kahdet jouluvalot. Oikea kuusi taitaa nyt kuitenkin jäädä tällä kertaa hankkimatta. Pöytäkuusitarjontaa katsellemme vasta perjantaina isomman kauppareissun yhteydessä. En ole […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

9
JOULU
21

Celine Dion ja joulusiivous

Laitoin Celine Dion Live at Las Vegas 2007 -konsertin pyörimään bluray-soittimeen ja aloitin joulusiivouksen. Konsertin säväyttävin kohta on Frank Sinatran kanssa laulettu duetto, jonka aikana ei moppi heilunut… jotain sanoinkuvaamattoman taivaallista kuunneltavaa. Kuva: Sony Music Entertainment Jos kaipaat hyvää fiilistä ja ripauksen jouluista tuntua, löytyy konserttitaltiointi myös YouTuben puolelta. Nyt kirmaan takaisin siivoilemaan! 🙂 Kivaa […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
JOULU
21

Taitaa olla aika..

..laskea pinnasängyn pohja alas.

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

1
JOULU
21

Simppeli pakettikortti

Helppoa ja kivan näköistä. Tulostettu kirjain, kakkupaperia sekä paketin väreihin sopivaa paperia. 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
JOULU
21

Viimeinen postaus makkarista

Tajusin justiinsa, että meidän makuuhuonehan on pienintäkin yksityiskohtaa myöten valmis. Jouluvalon siirsin seinähyllylle lasimaljaan ja siinä se saa nököttää kevään aurinkoisiin päiviin asti. Tähtityynyjä karsin pois muutaman ja nuo jäljelle jääneet saavat pysyä paikoillaan vielä joulun jälkeenkin. Itse olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Pähkinänvärinen Boconceptin sänkyrunkokaan ei haittaa enää. Tämä saakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi makkari-postaukseksi. […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

15
JOULU
20

Herkkutehdas

Tunnetusti jouluun kuuluu monenlaiset omatekemät ruoat ja herkut… tässä Suvisvillan suosikkikokeiluja ;P Täytyy sanoa, että Paholaisen hillosta tuli aivan mielettömän hyvää, vaikka teinkin sitä vasta ensimmäistä kertaa! Maistuu melkeimpä paremmalle, kuin ravintoloissa 🙂  Oma purkki syöty jo muutamassa päivässä, joten lisää tehtävä vielä ennen aattoa. Tähän mennessä olen tainut laittaa hilloa lähes jokaiseen ruokaani… 😉 […]

Suvi / Suvisvilla

4
JOULU
20

Joululahjana Tom Dixon kynttilänjalka

Yhteistyössä: Finnish Design Shop Ai vitsit miten ihanan lahjan sain tänään! Finnish Design Shop oli lähettänyt minulle Tom Dixonin kultaisen kynttilänjalan. Superihana yllätys! Kiitos Finnish Design Shopin väelle muistamisesta ja yllätyslahjasta!

Miia / Oma Koti Valkoinen

0
JOULU
20

Ne juhlat

Sitten muutama kuva viikonlopun juhlista.

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

4