UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

TAMMI
7

Koti vuonna 2011

Halusin tuoda blogiin vielä eräät kollaasit viime vuodelta -kotikollaasit. Oli mielenkiintoista selata kotikuvia vuoden ajalta ja huomata miten sisustus elää jatkuvasti. Esimerkiksi makuuhuone muuttui kolme kertaa vuoden aikana -kerran toiseen huoneeseen. Tässä parhaita paloja vuoden varrelta.

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
TAMMI
7

Loppiaisena

Hyvä keli sattui loppiaiselle. Ulkoiltiin monta tuntia, lämmitettiin taloa, herkuteltiin..ja minä siivosin joulun pois. Lapset nukutettiin autoajelulla päiväunille. Illalla lämmiteltiin saunaa ja tehtiin perinteiset kiuasmakkarat. Ihana päivä kun ei ollut mitään pakollisia juttuja, sai vaan olla. Kuvat on räpsitty eilen sieltä täältä kotoa 🙂 Joku lukija kyseli silloin kun mies teki tän pöydän, että irtoaako […]

white & black

13
TAMMI
7

Painajainen Elm Street… eiku eteisessä

Teen nyt jotain, mitä kovin moni ei juurikaan tee. Paljastan jotain, mikä sotii kauniita, valkoisia ja minimalistisia koteja vastaan. Oon sisustellut tätä kotia valkoiseksi pitkältikin alusta asti, pienellä budjetilla ja tavaraa on tässä ihan ok kokoisessa kaksiossa on enemmän kuin laki sallii. Miian avustuksella saatiin olohuonetta, keittiötä ja makkaria raivattua todella hyvin, mutta osa tavaroista oli sijoitettava […]

Irina / White & Fresh

10
TAMMI
6

DIY nukkekodin tuunaus – Väliaikatietoja

Huh ja puh. Nyt on eka kerros harmaata pohjamaalia sudittu. Maalaminen menee nopeaan, mutta teippailu meinasi viedä hermot tyystin. Tuo nukkekoti on kasattu ziljoonasta osasesta ja ikkunankarmit ovat osittain liimattu kiinni taloon. Katsoin parhaaksi jättää talon suurimmaksi osaksi purkamatta ja kikkailla maalarinteipin kanssa. Tässä siis välikaikatietoja ja ysi kerros Tikkurilan Helmi-pohjamaalia sävyssä harmaa K488. Kellon lyödessä […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

10
TAMMI
6

Välillä pitää ihastella..

..muiden kauniita koteja. Aina ei oma koti jaksa kiinnostaa eikä innostaa. Onneksi silloin voi etsiä netistä ihanuuksia joita ihailla. Kuvat täältä.

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

1
TAMMI
6

Lastenhuoneita

Huomasin, että lastehuonepostaukset ovat olleet  suosittuja. Moni varmaan eksyy blogiini hakukoneen kautta inpiraatiota etsiessään. Niinpä päätin etsiä taas omaa silmääni miellyttäviä huoneita ja tuoda parhaat palat tänne teillekkin. Kuvat lainattuja.

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

0
TAMMI
6

Nukkekodin maalaus alkaa tänään

Päätin maalata tytön vaaleanpunaisen nukkekodin paremmin uuteen sisustukseen sopivaksi. Inspiraationa toimii kaunis Riviera Maisonin valkoinen nukkekoti. Kuva: Riviera Maison Kuva: Tikkurila Riviera Maisonin nukkekodista poiketen uusi väri ei olekaan valkoinen vaan harmaa. Syy siihen on nukkekodissa jo valmiiksi olevat valkoiset puitteet ja karmit! Nyt minä kirmaan maaliostoksille Prismaan ja yritän muistaa ottaa teille välivaihekuvia. Olettaisin […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

9
TAMMI
5

Ompputeetä

Harvinaista herkkua: mies on kotona. Minulla on ollut aikaa tänään opintoihin ja pakastinkin on täyttynyt soseista. Koko päivää ei kuitenkaan jaksa painaa täydellä teholla. Pojan nukkuessa linnoitin sohvan kera lehden ja teekupin. Jo lapsena ihastuin turkkilaiseen omenateehen. Hankala sitä on vain Suomesta löytää. Niinpä reilu vuoden takaiselta Turkin reissulta mukaan lähti monen monta purkkia teetä. […]

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

8
TAMMI
5

SAUNA

Sauna… mielen ja kropan rentouttaja. Miten ihanaa onkaan mietiskellä sen lämmössä ja unohtaa kaikki kiireet ja stressi. Monesti mietin elämän syviä ajatuksia ja tavallisen arjen kulkua. Saunassa saan uusia ideoita ja energiaa niiden toteuttamiseen. Nautintoa lisää löylyveteen laitettavat tuoksut, sekä pienet tunnelmalliset tuikut. Saunominen ystävien kanssa on myös todella rentouttavaa 🙂 Keskustelut lämpimässä löylyssä avaa […]

Suvi / Suvisvilla

16
TAMMI
5

Eero Aarnion uusi minikokoinen Pony

Olen kuolannut Eero Aarnion valkoista Pony-istuinta iäisyyden. Alkuperäinen Pony tuoli on niin iso ja kallis, ettei sen hankinta tämän hetkiseen kotiin ollut mahdollista, ei niin mitenkään. Mutta mitä löysinkään! Pony-tuolia on alettu valmistamaan pienemmässä koossa ja edullisemmassa hintaluokassa. Uutta Pony-istuinta on saanut jo vuoden 2011 puolella ja minulta tämä oli mennyt ihan ohi! Eero Aarnio […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

22