UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Ulkona myrskyää ja karvainen potilas odottaa pääsyä lääkäriin
Kuten otsikkokin kertoo, ulkona aivan hurja myrsky. Parvekelasit heiluu ja kolisee tuulessa ja roskat lentelevät tuulen mukana. Kylmäkin vielä… Missä se kesä oikein viipyy? Tänään meillä ohjelmassa Miffe-koiran vieminen eläinlääkäriin silmä- ja korvatulehduksen vuoksi. Onneksi saimme ajan meidän omalle lääkärille, ettei tarvitse lähteä eläinsairaalan päivystykseen istumaan. Toinen on aivan rassu eikä ruokakaan maita. Kumpa kello kävisi nopeampaa, […]
Eteisen asukkaat
Uuden kodin eteiseen muuttaa pari pientä asukasta. Siellä ne jo kurkistelee malttamattomana, tarkkasilmäiset varmasti huomaavatkin pilkahduksen asukkaista. ;D Eteisen asukit on ostettu Sisustus Carenasta.
Silmää miellyttävä koti
Ruotsalaisen valokuvaajan Jonas Ingerstedtin koti miellyttää silmää, vaikka onkin hieman erilainen sisustukseltaan kuin mitä itse sisustaisin. Tykkään kuitenkin hieman erilaisista sisustusnäkymistä vaikken omaan kotiin sellaisia haluaisikaan. Photos found from {BLACK. WHITE. YELLOW.} and The 189
Sadepäivän iloksi jotain värikästä ja virkeää
No niin, kaupassa on käyty ja hedelmät on ostettu. Mukaan tarttui myös kaksi keltaista ruusukimppua sekä Alessin metallinen sitruskori. Näin pienillä jutuilla saa koko sisustuksen näyttämään aivan erilaiselta, varsinkin jos lähtökohtana on lähes kokonaan valkoinen koti. Olen superiloinen tästä väripläjäyksestä, että napsin teille ziljoona kuvaa, koska sadepäivät tarvitsevat tasapainokseen värejä ja virkeyttä… Herkullista ja rentouttavaa […]
Vauvamuistoja
K:n pienen pienet sukat päätyivät kehyksiin. Nämä olivat jalassa kotiutuessa. Nyt ihmetyttää miten tuollaiset pikkuruiset sukat ovat voineet meidän pojalle mahtua? Miten nopeaan nämä pienet kasvavatkaan..Vastahan toimme pienen nyytin kotiin. Nyt pieni vauvamme ottaa jo askelia ja juttelee… Alkaa muuten tuo vauva-tunniste olla pikkuhiljaa aikansa elänyt. Meillähän taitaa asua jo taapero. Täytyy miettiä uusi tunniste […]
Uusi koti: eteisen säilytystilat
Kävin eilen tulevan kotini asuntonäytössä. Oli upeasti järjestetty näyttö kyllä. Kerroksia näyttöä varten oli laitettu kaksi ja oma tuleva kotini oli yksi näytön asunnoista. Pääsinpä siis konkreettisesti katsomaan tulevaa kotiani ja kuviakin tuli räpsättyä melko lailla. Kiitos T! <3 Ensin ajattelin esitellä tulevan pienen eteiseni säilytystilat. Koska kyseessä on pieni yksiö, eteisen kaapit toimittavat myöskin […]
Kuinka tehdä vanhasta uutta ja sisustukseen sopivaa
Minulla oli vuosia sitten pähkinä- ja puukausi ja tulin hankkineeksi useita puisia kulhoja, tarjottimia, kynttilänjalkoja yms. Valkoisen vallatessa kotimme, laitoin puiset esineeni surutta kiertoon. Hetki sitten luin Live Every Moment -blogista mainiosta tuunauksesta, jossa samanlainen puinen tarjotin oli maalattu sisustusmaalilla ja koristeltu tähdin. Aivan mahtava niksi, harmi etten itse keksinyt tätä silloin, kun minulla vielä […]
Koti vanhassa pitsitehtaassa
Talo & Koti lehden nettisivuilla esiteltiin ihana nuorenparin koti, joka on remontoitu vanhaan pitsitehtaaseen. Tässä asunnossa on sitä paljon kehuttua rouheutta. Kyseessä on vuokra-asunto, mutta tässä tilanteessa se ei paljon ole menoa haitannut! Pieni koti on haluttu tarkoituksella pitää selkeänä ja avarana ja mustavalkoisuus kera harmaan auttaa luomaan tilantuntua. Mustalla kalvopinnotteella päällystetyt ovet on kivat […]
Onks kengät hyvin, näkyyks kello?
Kotiutin tänään uudet kultani. <3 Tamariksen ballerinat Brandokselta ja Michael Korsin kello Keskisen Kullasta. Keskinen kyllä palvelee huippuhienosti! Tilasin kellon tiistaina illalla myöhään ja kello oli postissani tänään iltapäivällä. Mutta ai että mä olen rakastunut kellooni. Olen haaveillut tuosta kellosta jo vaikka kuinka kauan ja kun sen lyhennyksen jälkeen ranteeseeni sain, tuntui kuin olisin tätä […]
Bleiserissä
24 vaatteen haaste oli hyvä aloittaa tänään kun oli syytä pukea päälle muutakin kuin verkkarit. Minulla oli epämuodollinen työtapaaminen ja päälle eksyi bleiseri ja raitaa. Tämä asu oli kyllä niin tyypillistä Anttista kuin olla ja voi. Totesin muuten, että asukuviin eivät kasvot varmaan koskaan eksy. Voi hyvä ihme nähköön noita ilmeitä! Siellä pysykööt piilossa tähtien […]