UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Parveke valmistautuu syksyyn
Syksyn tullen parveke on kokenut hieman muutosta. Lähinnä järjestys on vaihtunut, sillä pian on aika todellisten syyssateiden ja säkkituoli on ollut sellaisessa kohdassa, että on vaarassa kastua, jos yksikin lasi on auki. Tuolla oksamaljan vieressä olisi juuri sopiva paikka isolle lattialyhdylle. <3 Näitä kuvia ottaessa samalla harjoittelin sillä lainaan saamallani Canonin EOS 550D:llä pimeäkuvausta. 🙂
Hieman minusta
Tämän kivan blogin kuvien muodossa jotain minusta. Tässä asioita minusta, jotkut kevyempiä asioita ja jotkut vähemmän. Koska kyse on tällaisesta kuvablogista (josta siis nämä kuvat otin), niin yksittäinen lause ei tietenkään ihan kaikkea kerro, joten koska kaikki ei välttämättä ole niin mustavalkoista niin älkää ottako liian kirjaimellisesti. Jos jokin askarruttaa, kysykää ihmeessä. 🙂 Kuvia on […]
Pikainen yöpostaus
Tänään oli ihana päivä! Näin pitkästä aikaa rakkaan ihmisen ja hänen suloisen tyttärensä, joka oli ehtinyt jo lähes kahden vuoden ikään. Meidän tyttöset leikkivät keskenään ja heidän toilailuja oli ihan mahtava seurata. Saimme tytön kanssa kauniin ruusukimpun tuliaisena – valkoiset ruusut ovat minulle ja pieni suloinen vaaleanpunainen ruusu tytölleni! Paljastan teille nyt myös samalla uusimman […]
Kurkkaus työhuoneeseen
Vielä kurkataan työhuoneeseen.
Uusi käsilaukku
Tilasin H&M:lta itselleni uuden käsilaukun. Vanha käsilaukku on jo aikansa elänyt, joten uusi piti hankkia… varsinkin kun tuollaiset keskikokoiset mustat perus laukut ovat lähes koko ajan käytössäni niin niille on tarvetta. Yritän tosin pärjäillä nyt vain tuolla yhdellä mustalla. Laukun löydät täältä ja värejäkin on useampia. (Kuva: H&M) Jännitin hieman, mitä kaikkea tuo laukku pystyy mahduttamaan […]
Canon EOS 550D
Jokin aika sitten kerroinkin teille, että olen vihdoin päättänyt, minkä merkkinen tuleva järkkärini tulee olemaan. Meinasinkin tipahtaa takamukselleni, kun Canonilta otettiin minuun yhteyttä ja tarjottiin lainaksi järkkäriä. Niinpä sitten huuli pyöreänä, mutta innolla otin tarjouksen vastaan ja sain kokeiluun Canonin EOS 550D:n. Viime aikojen postauksissa olen suurimman osan kuvista ottanut tällä ja huomaan, miten paljon parempia […]
Hämärtyvät illat..
..innostavat polttamaan kynttilöitä. Kaveriksi kuppi teetä. Takassakin on pidetty taas tulta. Syksy.
Klik klik
Ihan pakko oli tulla tänne hehkuttamaan äsken tekemästäni tilauksesta! Nyt se on sitten klikattu kohti kotia, siis Stockmannin 150-vuotis juhlavuoden Limited Edition Muumi-muki! Mukin löydät täältä* Sisältää mainoslinkin
Nahkadivaani – Se on IHANA!
Minä niin toivoin, että tilaamani nahkadivaani olisi ollut kamala. Mutta ei, se ei ole sitä todellakaan. Se on totaalisen järisyttävän täydellisen ihana ja vaikka sille ei kunnollista paikkaa meidän pienestä kodista löydy, se saa jäädä silti. Kyllä vielä jotain keksin, kun on pakko… Massiivinen postipaketti – Nahkadivaani on saapunut Kuvasin teille paketin ja avaamisen. Voitte […]
Olohuone
Seuraavaksi esittelyssä olohuone.