UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET

SYYS
13

Liinavaatteiden päivitys

Liinavaatevarastoni kaipasi päivitystä ja tein muutamia tarvehankintoja. Ellokselta* tilasin kaksi 180 cm leveää perkaalipuuvilla-lakanaa. Materiaalina perkaalipuuvilla on vilpoista ja pehmeää, sileää ja tuntuu hyvältä ihoa vasten. Lakanalle tuli toki hieman hintaa kappaleelta, mutta kahdella lakanalla pärjää hyvin. Lakanat löytyvät täältä . Finlaysonilta tilasin lahjakortilla itselleni uuden peitteen. Vanha oli jo todella kulahtanut, nukkainen eikä pesussa […]

Irina / White & Fresh

4
SYYS
12

Ruokaa neljäksi

Olen pidemmän aikaan haaveillut näistä nyt jo onneksi yleistyvistä palveluista jotka toimittavat viikon ruokatarvikkeet resepteineen kotiovelle. Blogin kautta minulle tarjoutuikin mahdollisuus tutustua palveluun nimeltä Neljän Ruoka. Neljän Ruuan valikoimissa minua ilahdutti suuresti se, että karppaajatkin oli otettu huomioon -tarjolla on perusruokien lisäksi karppaajan versio. No sitähän sitten kokeiltiin! Kiva kokeilu tämä olikin! On luksusta kun […]

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

3
SYYS
12

Vaahteran lehdet ja tuleva sunnuntai

Puista putoavat lehdet ja innostus lähteä metsään keräämään puolukoita ja sieniä on varma syksyn merkki, ainakin minulle. Pihalla riittää haravoimista. Järkevintä ois varmaan odottaa kunnes kaikki lehdet on varisseet ja hoitaa piha sitten kerralla kuntoon. Säästyis turhalta työltä, mutta enhän mä osaa olla sieltä poiskaan. Aamulla piha on taas täynnä lehtiä! 🙂Vaahteran lehdet otin sisälle koristeeksi. […]

white & black

7
SYYS
12

CASA Blogit ja Teuvo Loman

Yhteistyössä: Habitare 2012 / CASA Blogit CASA Blogit -sisustusyhteisömme lanseeraus lähestyy ja jännitys tiivistyy. Sanoinkuvaamattoman upea fiilis, en voi muuta sanoa. Jännitystäni ei helpota lainkaan se, että sisustustaituri Teuvo Loman esittelee uuden CASA Blogit portaalimme ja minäkin pääsen herran tenttiin yleisön eteen. CASA Blogit Habitaren päälavalla sunnuntaina Habitaren lavashow on jaettu bloggaajien esittelyn suhteen kahteen […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

1
SYYS
12

Kynttilä kuin silkkiä

Löysin eilen ruokakauppareissulla Citymarketin kynttiläosastolta aivan ihanan Feelings-kynttiläsarjan. Kynttilän pinta muistuttaa hohtavaa silkkiä, enkä voinut vastustaa kiusausta. Hamtrasin kynttilöitä syksyisille illoille oikein reilun satsin, toisin sanoen valkoisten kynttilöiden hyllyn tyhjäksi. En tiedä kuinka laaja valikoima näitä Feelings-kynttilöitä on olemassa, enkä Googlellakaan löytänyt teille täsmentävää tietoa. Citymarketissa oli vain nämä kaksi mallia ja kokoa. Värivaihtoehtoja oli […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

4
SYYS
12

Muuto A/W 2012

Muuton uusi katalogi on ilmestynyt. Kuvat: Muuto Katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täältä. Namskis, mitä juttuja! <3

Irina / White & Fresh

6
SYYS
11

Ihanuuksia pikkutytöille Stockalta

Tyttömme talvivaatevarastoa täytyy päivittää, sillä neiti on hujahtanut pituutta edellisten kahden kuukauden sisällä jo 4 cm. Osa jemmaan ostamistani talvivaatteista on jo nyt pieniä, kuten poolot ja sukkahousut. Myös viime talven karvahatut ja tumput ovat jääneet pieneksi. Perustrikoota olevat paidat ja legginsitkin täytyy myös uusia. Suuntasin tietysti ekana Stockmannin verkkokauppaan ja lastenvaateita selailemaan. Mayoralilla oli taas niin […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

10
SYYS
11

OYOY Living Design

Ihania tuotteita! Skandinaavista tyyliä ripauksella japanilaista tuntua, muotoja, ihania värejä ja laadukasta materiaalia.  Kuvat: OYOY Living Design

Irina / White & Fresh

2
SYYS
11

Yritys hyvä

Välillä asukuvien ottaminen on hieman haastavaa…

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle

1
SYYS
10

Kynttilöiden valossa – Syksy on saapunut

Syksy on suosikki vuodenaikani, suurimmalti osin ruskan sävyjen vuoksi. Toiseksi parhaana asiana voisin nimetä syksyisen sisustuksen: pehmoisia torkkupeittoja ja kauniisti lepattavia kynttilöitä. Tässä iltatunnelmointia uusien Exclusive-kynttilänjalkojen kanssa. Alkuillasta fiilis oli vain hieman hämyinen. Kynttilänjalka Perfect Home Exclusive Tämä lasijalkainen Pacific-pöytävalaisin on ostettu vuosia sitten Anttilasta. Sen tarkempaa merkkiä ei ole tiedossa. Myöhemmin illalla tunnelma oli […]

Miia / Oma Koti Valkoinen

12