Perjantain pulinat & päivän asu!

Aamulla seiskalta herätessäni ja kahvia keittäessäni olin ihmeen pirteällä fiiliksellä ja sama hyväntuulinen energia on leijunut yllä koko päivän. 🙂 Vieläkin olisi virtaa jäljellä vaikka muille jakaa ja ehdotinkin tytölle että katsottaisi yhdessä jokin hauska leffa, mutta tyttö ei jaksa kukkua enempää ja syö parhaillaan iltapalaa keittiössä. Itse makoilen sängyssä (koska sohva on täynnä tavaraa) ja mietin että mitähän sitä keksisi puuhaa perjantain viimeisille tunneille…

Päivän asu - Metsänvihreä neulepoolo ja mustat pillifarkut - Omakotivalkoinen

Apuna ystävälle

Olen jutellut ystäväni kanssa puhelimessa minimalismista, tavaroiden tarpeesta ja kirppareista kuluvan viikon aikana lähes päivittäin ja ollut tukena hänen raivausprojektissaan. Olen auttanut ideoimaan uudenlaisia käyttötarkoituksia kodin tavanomaisille käyttöesineille ja ehdottanut myös vanhojen pyyhkeiden hyödyntämistä lattialuuttuina ja siivousrätteinä suursiivouksen yhteydessä.

Toinen ystäväni virkkaa itselleen parhaillaan kestovanulappuja pehmeästä bambulangasta ja tilasin häneltä muutaman kappaleen itsellenikin – minulla kun ei virkkuukoukku hyppysissä pysy. 🙂

Juttutuokioidemme myötä sain eilen kipinän etsiä tietoa kestoleivinpaperista, kestosuodatinpussista ja kestovaikkatiesmistä ja samalla innostuin selailemaan myös Tori.fi-nettikirppistä… ja sinnepä taidan itseni kohta taas klikata heti kun saan tämän postauksen julkaistua. Mitään kovin erityistä ei itselläni ole Torilta kiikarissa tällä hetkellä, mutta valmistuksesta jo aikaa sitten poistuneet Saimaa Designin valkoiset astiat olisi mahtava löytää. Kyseistä sarjaa myytiin joskus muinoin mm. Tarjoustalossa, joten hienosta nimestään huolimatta kyse ei ole arvokkaasta astiastosta ja juuri siksi sitä onkin niin vaikea mistään löytää. 🙂

Päivän asu - Metsänvihreä neulepoolo ja mustat pillifarkut - Omakotivalkoinen

Ennin toivepostaus – Tavallisia kuulumisia

Tämä perjantai-illan pulinatuokio ei varsinaisesti ole toivepostaus, mutta liippaa melko läheltä lukijani Ennin esittämää postaustoivomusta tavallisen päivän kuulumisista asukuvien kera.

Päiväni on tänään sisältänyt aamukahvin lisäksi kaksi työtapaamista, metrossa nautitun lounasleivän, tietokoneen ruudun äärellä istumista, näppäimistön naputtelua, muutamia puheluita ja remonttimiehen etsintää. Postauksen kuvat nappasin aamupäivän palaverista kotiin tullessani Ennin toivetta silmällä pitäen… tosin minun piti julkaista kuvat vasta ensi viikon toiveiden torstai -postaussarjassa eikä vielä tänään. 🙂

Päivän asu - Metsänvihreä neulepoolo ja mustat pillifarkut - Omakotivalkoinen

Päivän asu – Metsänvihreä poolo ja farkut

Päälläni on uusi metsänvihreä neulepoolo ja maailman parhaat Leviksen farkut. Ruusut nappasin kouraani upean värin vuoksi, tummanvihreä ja vivahteikas pinkki ovat ihanat yhdessä! ♥

Olen luonut YouTube-tililleni julkisen soittolistan, johon keräilen itseäni inspiroivia minimalistiseen sisustukseen ja elämäntapaan liittyviä videoita. Jos aihe kiinnostaa sinuakin, löydät soittolistan kaikki 21 videota tuosta alta. Lisää katseltavaa tallentelen aina sitä mukaa kun hyviä helmiä vastaani YouTubessa tulee. 🙂

Minimalist room tour videosarja

Ihanaa iltaa kaikille!