UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET
Kesä muistoissa
Aloin aamutuimaan katselemaan kuvia menneeltä kesältä. Minun on jotenkin tänä vuonna ollut supervaikeaa tajuta, että syksy on saapunut. Nyt kun maa on täynnä keltaisia lehtiä ja sormepäitä nipistelee ilman hanskoja alkaa viimein tuntua syksyltä. Lienee isona syynä myös se, että elämä ei ole syksyllä loksahtanut samaan vanhaan muottiin. Kesäloman jälkeen en ole palannut vanhaan työpaikkaan […]
DIY betonipussi
Purkin pohjalla vielä hiukan betonipastaa jäljellä ja yksi mielettömän yksinkertainen kokeilemisen arvoinen idea.Siinä perjantai-illan koodit. Paperinen jauhopussi saa ihan(an) uuden ilmeen helposti betonipastalla. Näin se tehdään: Käännä pussin reunaa kunnes se on haluamasi korkuinen. Sekoita betonipasta ja maalaa/töpötä ohut kerros betonipastaa pussin kylkiin ja halutessasi myös sisäpuolelle. Anna kuivua. Levitä toinen kerros […]
Hitaista hitaimmat aamut
En millään olisi malttanut tänä aamuna nousta. Peiton alla oli niin lämmin ja hyvä olla. Tuo onkin parasta viikonloppuaamuissa – voi loikoilla vuoteessa loputtomiin, herätä ihan omassa tahdissa. Ja kun kroppa ja mieli on vähän jo päässyt kiinni uuteen päivään, voi nauttia hyvästä aamiaisesta rauhassa. Keitellä kupin teetä ja kaivaa mummin vanhat teeastiat esiin. Lukea […]
Täydellinen sisustus & visuaalinen nautinto!
Kauniita sisustuskuvia ja vaivalla tehtyjä somistuksia on mukava ihastella blogeissa, lehdissä, mainoksissa ja Instagramissa. Kuvien tunnelma, toisiinsa sointuvat sävyt, kauniit esineet ja niiden keskinäinen sinfonia luovat suuren visuaalisen herkkuhetken, josta on helppo inspiroitua. Täydellinen kuva, täydellinen harmonia, kukapa ei sellaista kotiinsa tahtoisi. Täydellinen sisustus – Silmänlumetta vai totta? Olen jo tovin ollut harkitsevainen ostaja. Vaadin […]
Meidän perheen tarina: Behind the scenes
Onpas ihana elää taas ihan normaalia elämää totesi mieheni eilen illalla koko päivän kestäneen kuvausrupeaman päätteeksi. Ai miksikö? No myönnetään, että olen ehkä hiukan rajoittanut muun perheen elämää ennen jutuntekoa. Pieni kotinatsi / wifezilla lienee ihan oikeanlainen sana mun kaltaiselleni ihmistyypille. Sellainen mä vaan olen tämän tyyppisissä tilanteissa, vaikka ihan oikeasti yritänkin välillä ottaa vähän […]
Terassin väriloisto
Sytytän joka ilta lukuisat kynttilät ympäri alakertaa heti kun alkaa hämärtää. Onko oikeastaan mitään rentouttavampaa, kuin kynttilän lämpöinen valo, josta saa nautiskella sohvalla istuskellen tai ruokapöydässä hyvää ruokaa syöden työpäivän jälkeen? Nuo on sellaisia arjen pieniä hetkiä, jotka joskus voivat tuntua ihan luksukseltakin. Olemme harkinneet kohta jo takapihan talviteloille laittamista. Ilmojen viiletessä terassilla ei tule […]
Tuparit
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Heinäkuusta asti on Torniossa asuttu mutta tupaantulijaiset saatiin pidettyä vasta nyt. Tupariaamu meni jotenkin laiskotellen ja kiirehän se loppuunsa tuli. Niinpä kuvaamiseen ei juuri jäänyt aikaa mutta tässäpä muutama jonka ehdin napsaisemaan. Espanjavillitys näkyy hieman vieläkin -muodostin ihan pakkomielteeksi itselleni sen, että juhlissa tarjotaan sangriaa ja hana-astiasta. Sainkin […]
Rum21 tuotesuosikit osa 2 – City Trivets & tuotearvonta!
Kaupallinen yhteistyö: Rum21 Minulla on muutama äärimmäisen tärkeäksi osoittautunut keittiöväline, joita ilman en tulisi toimeen. Yksi näistä on pannunalusta, joka suojaa valkoista keittiötasoa ja mahdollistaa kuumien ruokien tarjoilun myös suoraan ruokapöydälle kattauksen yhteyteen. Ruotsalaisen Men at Workin kaupunkiaiheiset City Trivets -pannunalustat herättivät kiinnostukseni jo vuosi takaperin ja haluan ehdottomasti esitellä sellaisen teille Rum21:sen tuotesuosikit -postaussarjassani. […]
Streets of New York (part 3)
Vuosi sitten tänään palattiin kotiin New Yorkista. Kaupunki oli ihana, rakastuin siihen palavasti. En ole vuosiin kokenut sellaista seesteisyyden ja hyvän olon tunnetta kuin mitä tunsin siellä. Sitä on oikeastaan aika vaikea selittää. Se ei ollut sellaista iih- ja aah-fiilistä vaan jotenkin rauhallista ja kotoisaa tunnetta. Kuin olisi ollut juuri siellä, minne kuuluukin. Nyt siis […]
Vähän uutta keittiössä
Keittiön sisustus on taas hieman edennyt. Napsin kuvia jo aiemmin mutta blogiin sain nämä vasta nyt. Uuden valaisimen esittelinkin jo aikaisemmin. Keittiön verhotilanne ratkesi myös eräällä Ikeareissulla. Lankkua muistuttava kangas tarttui mukaan ja kiitos miehen äidin saatiin siitä verho keittiöön. Yleisilme skarppaantui kummasti. Aiemmin ikkunoissa oli edellisen asunnon tummanharmaat verhot jotka vetivät ruokailutilan kovin tummaksi […]